Kuulumisia: Australia, Ballarat

22.3.2011 Ballarat, Olavi

Ballarat on vanha kullankaivajien kaupunki joka on säilyttänyt hyvin historiallisen ilmeensä. Vahoja koristeellisia, hyvin hoidettuja taloja on ilo katsella. Kaupungista löytyy mös suuria puistoja joissa on hienoja kukkaistutuksia ja isoja puita. Keskustasta n. 2 km päässä on järvi jossa on mm. järjestetty v.1956 olympialaisten soutu ja melontakilpailut. Suomenkin urheilijat edustivat maatamme täällä . Järven koillispäässä on olympialaisista kertova muistomerkki. Sieltä löytyi myös laatta jossa johon oli kaiverrettu kaikkien kilpaan osallistuneiden nimet. Löytyihän sieltä suomalaisnimiäkin.

Heti aammulla menimme museokylään joka on rakennettu tarkalleen 1850 luvun mallien mukaan,asunnot, kullankaivupaikat, apuvälineet, koko kyläyhteisö kauppoineen hotelleineen, ym palveluineen, hallinnon ja järjestyksenvalvojien osuutta unohtamatta. Alueella oli myös toimivia tehtaita koneiden ja laitteiden ja mm. puisten kärrynpyörien valmistukseen. Oli myös höyryvoimala joka kehitti lukuisten alueella toimivien höyrykoneiden tarvitseman höyryn. Lisäksi siellä työskenteli ihmisiä jotka olivat tietysti pukeutuneet tuon ajan tyylin mukaisiin asusteisiin. Eri toiminnoissa järjestettiin työnäytöksiä miten hommat hoituivat 150 v sitten.

Kullanjalostusmäytökessä kerrottiin kiuinka kultaa sisältävä malmi murskattiin jauheeksi, kultaa sisltävät jyväset erotettiin ja lopuksi tämä valikoitunut jauhe sulatettiin polttavalla liekillä jolloin puhdas kulta erottui muusta aineksesta. Lopuksi näytettiin kuinka sula kulta kaadettiin muottiin, sen jäähdyttyä komea, arvokas kultaharkko oli valmis. Malmin murskauskone oli nähtävillä ja vieläpä käynnissä museoalueella. Iso höyrykone pyöritti täät metelöivää vasaramurskainta. Osattiin sitä jo ennenki rakentaa suuria koneita. Myös kullan erotteluränni oli nähtävissä

Ballaratin alueelta on lauhittu paljon kultaa. Kulllalla on ollut suuri merkitys koko Australian kehittymiseen sellaiseksi kuin se tänä päivänä on. 1800-luvun puolivälissä kun kultalöydöt tehtiin tänne tuli kullankaivajia nopean rikastumisen toivossa kailkkialta maailmasta. Mm. kiinalaisia tuli Australiaan 20 000 henkeä. Mutta ei kaikkien kullankaivajien työ ollut ruusuilla tanssimista. Monet rikastumisen toivossa alueelle tulleet eivät onnistuneet aikeissaan. Kultaa ei vain löytynyt, rahaa ei ollut edes paluulippuun. Piti vain elää kituuttta kurjissa olosuhteissa. Jossain vaiheessa kurjuuteen kyllästyneet kaivajat nousivat kapinaan joka sitten kukistettiin verisesti. Australian väestö sisältää hyvin monia eri kansallisuuksia. Suomalaisiakin on melkoinen joukko. Pääosa näistä on tullut 1950 luvun jälkeen. Silloin täällä oli paljon kysyntää mm rakennusmiehistä joten tänne oli helppo päästä. Nyt tilanne on toinen, muuttolupaan pitää olla painavat syyt ja luvan saanti kestää kauan.

Kulatakaupungissa oli myös valokuvausliike jossa sen ajan herrasväki kävi kuvauttamassa itseään juhlavaatteissa.. Vanhanaikaisesti sisustetussa liikkeessä palveli vanhoihin asuihin puketunut ystävällinen henkilökunta. Kävimmehän mekin siellä sitten otattamassa kuvan ja hienoa jälkeähän siitä tuli.

Alueella toimi tietenkin koulu. Jokin lähialueen koulu siirtää oppilaat ja opetuksen myuseokyläään vuorollaan 2 päivän ajaksi. Opetusta pystyi seraamaan koululuokissa. Opettja tolivat tietenkin vanhoihin asuihin pukeutuneita ja oppilaillakin oli asiaan kuuluvaa rekvisiittaa päällään. Koulussa noudatettiin tarkoin vanhoja käyttäytymissääntöjä. Oppilaat antoivat kylän ilmeeseen oman lisänsä. Koulupäivän jälkeen he kulkivat kaduilla, puuhailivat kaikkea mitä tämänikäisten mieleen pälkähtää. Hieno tapa pererhdyttää lapsia alueen historiaan, tuoda heidät elämään mahdollisimman aitoon ympäristöön.

Kaupungin kaduilla valvoi järjestystä musketööri (seriffi) virkapuku päällä, miekka ja käsiraudat vyöllä, musketti (suustaladattava kivääri) kädessä valmiina toimimaan. Välillä hän kävi jäähdyttelemässä ihmisiä jos heidä valinen suuukopu kävi uhkaavan voimakkaaksi. Sitten jossa tapahtui ryöstö jota musketööri lähti selvittelemään. Hän sai vihiä rikollisen olinpaikasta. Tuli juosten kullanhuuhdotapaikalle jokko koulupoikia perässään. Löytyihän konna sieltä, oli olevinaan kullanhuuhtoja. Musketööri kiskaisi hänet pystyyn ja työnsi vähän sivummalle ja alkoi tutkimaan löytyykö häneltä aseita tai varastettua tavaraa. Hän rupesi ottamaan käsirautoja esiin vyöltää. Silloin konna katsoi hetkensä koittaneen ja ryntäsi karkuun. Musketööri otti pyssynsä ja ampua pamautti perään, paksu sininen savupilvi jäi vain leijumaan ilmaan. Konna kaatui maahan, nousi kuitenkin ylös ja lähti vähän nilkuttaen jatkamaan matkaa, musketööri ja pikkupojat tietenkin perään. Voi sitä intoa millä pojat osallistuivat lainvalvontaan. Todellista seikkailua. Tällaista se musketöörin työ varmasti on aikoinaan ollutkin.

Käynti kärrynpylörätehtaassa oli varsin mielankiintoimem. Siellä näytettiin vaihe vaiheelta miten puinen kärrynpyörä syntyy. Navan valmistus alkaen n. 30 cm pöllinpätkästa: reiän poraus napaan ulkopinnan sorvaus muotoonsa, puolapuiden kolojen poraus, puolan valmistus vaiheineen ja viimein kokoonpano. Jokaista vaihetta varten oli oma koneensa jolla toimenpiden tapahtui hetkessä.

Aikalailla kehittyneitä vempaimia ne olivat. Koneiden käyttömekanismi oli mielenkiintoinen. Pajan nurkassa pyöri höyrykone josta voima siirrettiin hihnojen ja lukuisten akseleiden välityksellä työkoneille. Voi sitä hihnojen, hihnapyörien ja akseleiden paljoutta siellä katonrajassa. Käyttövoima koneelle kytkettiin katosta roikkuvasta tangosta vetämällä jolloin kysseisen koneen käyttöhihna siirtyi vetävän hihnapyörän päälle. Näin pyöritettiin tehtaaan ainakin kymmentä eri konetta. Samanlaisia valta-akselikäyttöjähän olli Suomessakin käytössä noin 50-100 vuotta sitten. Todella toimiva tekniikan museo tämä on. Ainut työ aihe mikä näytti kärrynpyörän valmistusketjusta puuttuvan oli pyörien tasapainotus, mutta eipä kai silloisilla kärryjen nopeuksilla tähän ollut tarvettakaan :)..

Kävimme tutustumassa muös kaivoskuiluun. Meidät vietiin kiskoilla liikkuvalla vaunulla alas, matka kesti minuutin täysin pimeässä. Alhaalla odotti kynttilöin valaistu kaivoskäytävä. Opas selvitteli toimintaa maan alla. Yht´äkkiä rupesi kuulumaan ryminää, pölyä irrtosi seinämistä , valot sammuivat, opas lähti juksemaan käytävällä ja me perässä. Pääsimme valaistuun kohtaan ja kuulimme ryminää, miesten huutoja ja virtaavan veden kohinaa. Tällä demonstroitiin sattunutta kaivosonnettomuutta. Meidät vietiin tilaan jossa tapauksesta kerrottiin enemmän sanoin, kuvin ja tilanteeseen sopivan musiikin keinoin kaivosmiesten ja omaisten tuntoja tällaisessa tilanteessa. Oli erittäin vaikuttava esitys. Vielä tänäänkin maailmassa työskentelee paljon ihmisiä kaivoksissa hyvinkin alkeellisissa olosuhteissa, ja uutisia kaivosonnettomuuksista saa lukea lehdistä lähes päivittäin. Onneksi meillä oli turvallinen poistumistie, vaunulla vain ylös ja ulos. Ei tarvinut odottaa kuukautta, että pelastusreitti saadaan auki kuten Chilessä viime syksynä.

Kävimme vielä kultakylän vieressä olevassa museossa jossa esiteltiin monipuolisesti kullankaivun ja Ballaratin alueen historiaa.

Pävän päätteeksi teimme kierroksen kaupungilla. Ihailimme hienoja vanhoja koristeellisia hyvinhoidettuja taloja.

Tämä oli erittäin antoisa päivä. Jos Australiassa joskus käy, kannattaa ainakin pari päivää jättää aikaa Ballaratiin tutustumiseen.

23. - 24.3. 2011, Olavi

Aamullla pakkasimme tavarat autoome ja matka Ballaratista Melbourneen alkoi. Kaupunkien välillä on hieno moottoritie. Oli vähän jännittävä paikka ajaa Melbournen keskustaan kun eillut käytössä navigaattoria taiedes kunnon karttaa. Mutta kyllähän sitä perille autovuokraamon pihaan pääästiin muutaman U-käännöksen jälkeen 10 min ennen määräaikaa.

Majoituimme keskustan läheisyydessä olevaan hotelliin. Lopppuajan käytimme tutustumalla keskustassa oleviin kohteisiin.

23.3. illalla hyvästelimme matkakumppanimme Allin. Hän lähtee huomena käymään Canbrrassa ja me jatkamme ylihuomena Uuteen-Saalantiin. Kiitokset Allille hyvästä matkaseurasta ja asiantuntemuksesta millä han on auttanut meitä niin matkan valmistelussa kuin matkan aikanakin. Alli jää vähan pidemmäksi aikaa tänne.

Tähän pääättyy Australian osuus, huomisaamuna matka jatkuu Uuteen-Seelantiin, uusiin kokemuksiin. Australia on ollut mielankiintoinen paikka. Maanosa on niin iso, että laäheskään joka kolkkaan ei ehdi, muutta jonkinlaisen kuvan elämästä, kulttuurista ja luonnosta täällä on saanut.