Kuulumisia: Uusi-Seelanti, eteläsaari

25.3.2011, Olavi Uusi-Seealanti, eteläsaari

Aamulla klo 6 herätys, aamiainen, tavarat reppuun ja taksilla lentokentälle. Lento Christchurchiin starttaa klo 9.15. Vähän huolettaa missä kunnossa kaupunki on kuukauden takaisen maanjäristyksen jäljiltä. Sain kuitenkin viikko sitten varatuksi netin kautta majoituksen sinne.

Kolmen tunnin lento sujui mukavasti Air New-Seealandin uudella Airbus 320 koneella. Lentoreitti ylitti eteläsaaren. Länsipuoli saaresta näytti vuoristoiselta, kuten keskieuroopan alpit, itäpuoli oli tasaista vihreää peltoa, eli hyvin vahvaa maatalousaluetta. Maahantulorutiinit meni läpi leppoisasti. Täälläkin koirat kävivät nuuhkimassa reppumme ja laukkumme sillä tiettyjen elintarvikkeiden tuonti tänne on kiellettyä.

Uudessa-Seelannissa on asukkaita 4,5 miljoonaa. Näistä 16% on alkuasukkaita, Maoreja, uudisasukkaat ovat tulleet pääasiassa Englannista, Irlannista, Skotlannista ja Alankomaista. Noin 200 000 henkeä on tullut Polynesian saarilta. Myös kaikkialta muualta on tänne väkeä muuttanut. Maoritkin ovat joutuneet aikoinaan ahtaalle uudisasukkaiden kanssa. 1800 luvulla heidät lyötiin, joutuivat luopumaan maistaan ja oikeuksistaan Tänäpäivänä heidän tilanteensa on kuitenkin hyvä, laki turvaa vähemmistöjen oikeudet ja Maorikultuuri kukoistaa. Rodut elävät hyvässä sovussa ja yhteistyö toimii.

Maahantulotarkastusten jälkeen lähdimme selvittelemään kuljetusta hotellille. Taksikuski ihmetteli osoitetta, hänen mukaansa sitä hotelllia ei enään ole, maanjjäristys tuhosi sen. Ihmeellinen juttu, viikko sitten netin kautta varattu ja maksettu ja jopa tilausvahvistuskin saatu? Menimme lentokentän turisti-infoon selvittämään asiaa. Siellä virkailija vahvisti asian. Hotelli on kaupungin keskusta-alueella joka kärsi järistyksessä eniten. Alue on nyt eristetty, poliisi ja sotilaat valvovat aluetta. Infon kautta saimme varattua toisen majapaikan lentokentän vieressä olevasta hotellista. Samalla varasimme vuokra-auton 11 vuorokaudeksi. Täytyy vielä selvittää miten saamme rahat pois hotellien välittäjäfirmalta.

Näkee, että maajäristys on ollut täälllä kova paikka. Ihmiset joiden kanssa selvittelimme asioita olivat hyvin vakavan oloisia, surullisia. Emme tiedä ovatko he menettäneet läheisiään, tuttaviaan, tai kenties oman kotinsa.

26.3.2011, Olavi

Aamulla klo 10 autovuokraamon edustaja tuli noutamaan meidät toimistoonsa. Teimme sopimuksen auton vuokraamisesta, saimme käyttöömme vanhahkon Toyota Corollan. Vähän isompi kuin aiemmat, hyvä sillä on ajaa. Vuokraamon mies kertoi, että hänenkin kotitalonsa tuhoutui maanjäristykseesä ja hän asuu nyt muualla.

Menimmme tutustumaan hotellimme vieressä olevaan Antarktis keskukseen. Siellä on paljon havainnollista aineistoa ja esityksiä Etelämantereella tehtävästa tutkimustyöstä eläimistä, ja muusta luonnosta. Esiteltiin eri valtioiden tekemää tutukimustyötä, tutkijoiden käyttämiä työvälineitä ja kalustoa sekä multimediaesityksiä alueesta. Eräällä osastolla esiteltiin maiseman valaistusolosuhteiden muutoksia vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan. Välillä tässä tilassa myös satoi oikeaa lunta. Ihmeellistä, eipä sitä ole aikoihin nähnytkään. Toisessa tilassa oli nähtävänä ja koettavana lunta ja pakkasta. Tilassa oli pakkasta peräti 7 astetta. Näyttelyn opas jaoi tilaan menijöille toppavaatteita jotta siellä ei paleltuisi. Pakkastakin piti tulla tänne asti kokemaan.

Ajoimme autolla Cristchurcin kaupunkiin. Todellakin keskusta-alue oli suljettu, sotilaat ja poliisi vartioivat, jotta alueelle ei mene asiattomia. Näimme kuitenkin tämän alueen ulkopuolellakin useita sortuneita taloja. Myös katujen asfalttipinnoissa saattoi olla järistyksen aiheuttamana jopa 200 mm halkeamia. Eräs katu oli kuin pyykkilautaa. Aika lohdutonta katseltavaa. Koko maassa kaupoissa ja holtoasemilla yms. paikoissa on keräyslippaita varojen kokoamiseksi järistyksestä eniten kärsineiden auttamiseksi. Järistys on edelleenkin päivittäinen puheenaihe julkisessa mediassa. Asia tuntuu olevan täällä kaikkien yhteinen.

Lähdimmepä sitten suunnitelman mukaan ajelemaan saaren eteläpäätä kohti. 1-tietä Rangitalaan ja siitä Geraldine nimiseen kylään. Täällä majoituimme kamping alueen cabiiniin. Hyvä majapaikka, mh+oh+k+kh ja lisäksi siistissä kunnossa. Tällaisia nämä cabiinit yleensä ovat, hinta n. 100 .. 120 NZ$ /yö.

27.3.2011, Olavi

Ajoimme kohti etelää seuraavaa reittiä: Geraldine, Fairlie, Lake Tepako, Twizel, Omarama, Wanaka. Wanakassa yövyimme. Tälläkertaa majapaikkkamme oli todella hieno. 2mh+oh+k+kh+autotalli. Ensimmäinen kerta kun saimme autonkin katon alle ja samaan cabiinien hitatasoon kuin muuallakin. Tätä motellia piti vanha ystävällinen 80+ pariskunta, olivat vielä täysillä työelämässä mukana. Saimme heiltä hyviä vinkkejä missä meidän kannattaa käydä. Geraldinesta lähdettäeessä maasto oli vielä tasaista, mutta vuoret alkoivat lähestyä. Lake Tepako oli ensimmäinen järvi minkä täällä näimme. Huomiota herätti järven voimakas turkoosi väri. Johtunee kai veteen maaperästä liuenneista mineraaleista. Järvi vuorten keskellä oli hieno näky. Järven rannalle oli rakennetttu pieni kivikirkko jossa alttarin takana oli lasiseinä, muodostaen hienon alttaritaulun, järvimaisema joka muuttuu vuodenaikojen mukaan.. Täällä tapasimme Timarussa asuvan pariskunnan ja heidän vieraansa Lontoosta ja Amerikasta. Heiltä saimme paljon mielenkiintoista tietoa ja vinkkejä matkamme jatkoa varten sekä kutsun kahville jos palaamme Timarun kautta. Lake Tepakon jälkeen pilvisyys lisääntyi ja rupesi jopa satamaan. Sateen vuoksi luovuimme Mount Cookilla käynnista, sateella vuoristossa kun ei maisemia juurikaan voi ihailla. Mt.Cookin vuoristossa Uuden-Seelannin korkeimmat vuoret, useita yli 3000 m huippuja jotka ovat pysyvästi lumen peitossa. Matkan aikana herätti ihmetystä, että vaikka vuoristo alueella ajoimmekin niin tie kuitenkin kulki vuorten välissä olevia laajoja tasankoja pitkin. Tiet olivat suoria, hyväkuntoisia ja nillä oli vähän liikennettä. Britithän ovat aikoinaan hallinneet Uutta-Seelantia joten vasemmanpuoleinen liikenne on jäänne siltä ajalta. Wanakassa ajoimme kierroksen sopivaa majapaikkaa etsien. Erään motellin kohdalla vanha rouva vinkkasi, että ajakaa tänne ja mehän ajoimme. Pian pääsimme hänen kanssaan sopimukseen edellä kerrotusta huoneistosta.

28.3.2011, Olavi

.Päivän reitti: Wanaka, Cardrona, Arrowtown, Queenstown, Kingston. Päivästä tulikin onneksemme aurinkoinen vaikka ennusteet lupasivat pilvistä, jopa sadettakin. Hyvä näin. Cardronassa oli 150 vuotta vanha hotelli joka oli yhä toiminnassa. Kävimme juomassa siellä hyvät Caputchino kahvit, tutustuen samalla paikkaan. Ravintolassa oli valtava avotakka ja sen ympärillä istuimia. Voi vain arvailla minkälaisia juttuja entisajan kullankaivajat ovat takkatulen loisteessa iltapuhteella kertoneet. Hotelli on kuulemma aina täyteen buukattu joten tällaisella toimivalla museolla on kysyntää. Tämä on myös suosittu juhlien pitopaikka.

Arrowtown on vanha historiallinen kaupunki joka on aikoinaan perustettu kullankaivajien tarpeita varten. Se on säilyttämnyt hyvin historiallisen ilmeensä. Siinä oli samoja piirteitä nähtävissä kuin Australiassa Ballaratin museokylässä.. Täälläkin oli kiinalaiskaupunginosa. Sieltä löytyi vielä autenttisia asuntoja, kivestä, puusta ja pellistä rakennettuja majoja. Eipä olleet kovin häävit oltavat niiden asukkailla. Eräässä taulusssa kerrottiin, että kiinalaiset olivat tervetulleita paikkakunnalle, mutta ei hyväksyttyjä, mikä selittänee vähän näitä vaatimattomia olosuhteita. Paikalla näkyi paljon kiinalaisia turisteja seuraamassa esi-isiensä jalanjälkiä. Kaupungissa oli myös mielenkiintoinen museo jossa olisi riittänyt tutkimista koko päiväksi

Queensrown on iso, vireä Lake Wakatipu järven rannalla sijaiseva kaupunki. Täällä olisi voinut tehdä risteilyn järvellä oikealla höyrylaivalla mutta aikataulu ei antanut siihen mahdollisuutta. Kingstonissa yövyimme kamping alueen cabiinissa. Teimme iltakävelyn kylälle. Löysimme sieltä vanhan rautatieaseman, vanhoja junanvaunuja ja höyryvetureita. Vaunuissa luki Kingston Flyers. Jokin organisaatio pyörittää tällaista museotoimintaa ja järjestää höyryveuriajeluita. Näimme niistä joitakin mainoksia. Vähän samantapaista toimintaa kuin Suomessa Haapamäellä. Päivän ajomatka jäi aika lyhyeksi kun Arrowtownin pysähdys vei niin paljon aikaa. Suurin osa matkasta kuitenkin kulki vuoristossa mutkaisia serpentiiniteitä pitkin. Kaasu ja jarrupoljinta piti käyttää vuorotellen ja ohjauspyörää käännellä koko ajan jotta ajoneuvo pysyisi hallinnassa. Täällä kyllä mutkasta varoittavat merkit pitää ottaa todesta. Käytössä on myös hyvä systeemi, ennen kurvia annetaan selvästi suositusnopeus kurvin läpiajoon. Jos suositellaan esim. 15 km/h niin se on todella jyrkkä kaarre josta ei juuri suuremmalla nopeudella läpi selviä. Tällaisella taipaleellla keskinopeus jää helposti alle 50 km/h.

29.3.2011, Olavi

Päivän reitti: Kingston, Mossbum, Te Anau. Matkan varrella nähtiin paljon laajoja peltoaukeita joissa oli karjaa laitumella, lehmiä, lampaita ja hirviä, tai mitä saksanpeuroja ne nyt olivatkaan. Siis peurojakin kasvatetaan täällä lihakarjana, niiden lihaa olen syönyt joskus Suomessakin. Täällä näki, että tuotettu liha on lähtöisin puhtaasta luonnosta joten sitä kyllä voi huoletta nauttia. Te Anaussa varasimme motellista yöpaikan kahdeksi yöksi. Tänäänkin saimme nauttia aurinkoisestaa säästä.

Kävimme kaupungilla syömässä, valitsin lampaanlihasta valmistetun ruuan. Oli erittäin taitavasti kokattu maukas ateria.

30.3.2011, Olavi

Päivän reitti: Te Anau, Milfort Sound, Te Anau. Tätä reittiä mainostetaan täällä maailman kauneimmaksi tieksi ja kyllä voi sanoa, että mainostajat ovat ainakin oikeilla jäljillä . Tie kulkee alussa pitkän matkan järven rannassa, sitten mennään sademetsän sisään, ajetaan ikäänkuin puiden muodostamassa tunnelissa, hämärääkin on kun auringon valo ei pääse puiden lehvistön läpi. Loppumatkasta noustaan vuoristoon huikeisiin maisemiin ja mutkaisille serpentiiniteille. Lopulta laskeudutaan alas vuonon rantaan. Otimme 3,5 tunnin laivaristeilyn vuonolla. Tämä oli retken kohokohta. Sininen meri, sininen pilvetön taivas ja harmaan monissa eri sävyissä näkyvät jyrkät, lähes pystysuoraan kohoavat vuorenrinteet. Osaa rinteistä peitti vihreä kasvillisuus. Korkeimmat huiput näkyivät hohtavan valkoisina lumihuippuina. Vuorilta syöksyi alas useita vesiputouksia. Rantakivillä nähtiin merileijonia lämmittelemässä auringon paisteessa. Pääsimme käymään myös vedenalaisessa observatoriossa, katselemaan miltä meri näyttää 10 m syvyydestä katsottuna. Paluumatkalla pysähdyimme pari kertaan kävelemään ja katsomaan tien läheisyydessä olevia luontokohteita. Tonen kohteista oli erittäin syvälle kallioon kaivautunut vesiputous. Toinen kohteista oli merkitty polku näköalapaikalle. Kävelimme sitä puolituntia jonka aikana saimme kosketuksen alppien luontoon ja sitten takaisin autolle. Vielä illalla silmissä näkyi päivän aikana nähdyt upeat maisemat. niitä ei voi oikein sanoin kuvata ja kamerallakin otetut kuvat näyttävät vain harmaankalpeilta aavistuksilta todellisuudesta joten ne ovat kuvaamattomia, täytyy tulla itse kokemaan.

31.3.2011, Olavi

Päivän reitti: Te Anau, Queenstown, Wanaka, Haast. Aamuvalkeni jälleen aurinkoisena. Edessämme pitkä taival, Wanakaan saakka samaa reittiä mitä tulimmekin. Mossburnin kaupungin kohdalla saavutimme koko matkamme eteläisimmän pisteen, n. 45,6 astetta eteläistä leveyttä, 168,3 astetta itäistä pituutta. Tästä eteenpäin kaikki eteneminen onkin sitten kotiinpäin. Queenstownissa pysähdyimme lounastauolle. Tauon ajaksi valot unohtuivat päälle autoon ja strtatessa kuului vain naks, naks... Kyselimme apua, eräs taidekaupan myyjä ryhtyi selvittämään asiaa. Saikin sitten miehen asialle. Kokeilin kuitenkin starttausta uudelleen ja mottori käynnistyikin nyt. Akku elpyy kun se kuormituksen jälkeen saa vähän toipumisaikaa. Tämä pelasti meidät tälläkertaa. Ehdimme vielä perumaan avustajan tulon paikalle. Mieleen jäi kuitenkin lämmin muisto ihmisten auttmishalusta jota olemme saaneet monissa muissakin yhteyksissä kokea. Pysähdyimme Wanakassa ruokaostoksille. Jatkaessamme matkaa sää alkoi pilvistyä. Hieman Wanakan jälkeen otimme erään liftarin, hollantilaispojan kyytiin, oli nenossa 40 km päässä sijaitsevaan Makaroraan. Hän kertoi olleensa 5 kk Uudessa-Seelannissa ja hänen tavoitteensa on vuoden aikana käydä vaeltamassa kaikissa Uuden-Seelannin kansallispuistoissa. Nyt hän oli menossa vaeltamaan Mount Aspiring National Parkiin. Aivan kuunnioitetava tavoite nuorella miehellä sillä tässä maassa näitä puistoja on paljon. Suurin osa loppumatkasta kulki vuoristossa ja sademetsässä. Siinä sitä sitten ajeltiin vesisateessa, sumussa ja pilvessä. Nähtiimpähän sademetsä sateessa. Majoitumme Haastissa Backpaceriin, hyvä ja halpa yösija.

1.4.2011, Olavi

Päivän reitti: Haast, Franz Joceph Clacier, Greymonth.

Päivä valkeni aurinkoisena, oli mukava lähteä jatkamaan matkaa. Tiedossa oli pikä taipale autossa istumista. Pysähdyimme kuitenkin muutamassa paikassa katselemaan merenrantamaisemia. Eräään kahvi ja virvokekioskin luona matkailijat olivat keksineet kirjoittaa nimensä ym. viesteljä rannalta löytämiinsä valkoisiin kiviin. Kirjoittelijoita löytyi ympäri maapallon ja monilla eri kielillä. Jätimmepä mekin sinne suomalaisen kiven, muita vastaavia emme sieltä löytäneet.

Pysähdyimme Franz Joseph Clacierissa. Sillä on nähtävissä jäätikkö. Teimme parin tunnin patikkaretken jäätikön reunalle. Jäätikölle emme menneet, se vaatisi opastetulle retkelle osallistumista ja aikataulumme ei antanut siihen mahdollisuutta. Sieltä vuorten huipulta jäätikkö hitaasti valuu alas, sulaa ja vesi valuu jokea pitkin alas mereen. Sadassa vuodessa jäätikkö on supistunut huomattavasti. Oli mielenkiintoinen ja hieno kokemus tämä käynti.

Kun ilta alkoi hämätyä saavuimme Greymonthiin, päätimme majoittua tänne. Löysimme sopivan merenrannalla sijaitevan motelllin. Kävimme myöhemmin illalla rannalla ihailemassa tähtitaivasta ja öistä merta. Nukahdimme meren aaltojen kohinaan.

2.4.2011, Olavi

Päivän reitti: Greymonth, Westport, Kawatiri, Saint Arnaud, Blenheim, Picton, ja lopuksi laivalla Wellingtoniin. Aamulla heräsimme aurigonpaisteeseen, hieno päivä taas tulossa. Edessä pitkä ajomatka, johon sisältyy paljon vuoristoteitä. Tuntui vähän epärealistiselta tavoitteelta ehtiä päivän aikana Pictoniin siten, että vielä ehtisimme Wellingtoniin menevälle lautalle kun matkaakin on yli 400 km. Alkuosa matkasta Westportiin saakka oli merenratatietä, suoraa ja leveää, matka eteni hyvin. Pysähdyimme paikkaan jossa merenrannan kallioon aallot oliva syövyttäneet onkaloita. Kun aallot vyöryivät näihin, törmäilivät seinämiin sytyi siitä valtavia vesisuihkuja ja roiskeita joita oli hauska seurata. Tässä näkyi aaltojen voima ja niiden sisältämä enegia. Osaisipa tämän hyödyntää niin luonnon saastumisongelmat ainakin vähentyisivät. Ohitimme Westportin vaikka auton tankki alkoi jo olla melko tyhjä. Kartassa oli merkintä 20 km päässä alevasta kylästä ja arvelin, että kyllä sieltä bensaa löytyy. Onneksi sitten havaitsimme tienvarrelta kyltin jossa kerrottiin, että lähin bensa-asema on 91 km päässä. Ei muuta kuin täyskäännös ja Westportiin tankkaamaan. Samalla pääsimme tutustumaan tähän tyypillliseen Uus-Seelantilaiseen kaupunkiin. Kaikki asutus näyttää olevan pientaloissa. Kerrostaloja kaupungeissa ei ole. Joitakin liikerakennuksia on kaksikerroksisina. Talot ovat siistejä ja värikkäitä, kadut leveitä. Tällä tavalla kaupunkien pinta-alat kasvavat suuriksi, saa ajaa pitkään ennenkuin pääsee keskustaan. Nautimme kaupungissa lounaan ja kävimme supermarketissa ostamassa evästä matkalle. Matkan jatkuessa todella havaitsimme, että tie kulki laajojen asumattomin alueiden kautta. Jos karttaan oli merkitty kylä, löytyi paikalta vain muutama talo. Bensaa ei todellakaan löytynyt 91 km matkalta. Eipä olisi ollut mukava jäädä polttoaineen loppuessa erämaahan tielle jossa autoja liikkui hyvin harvakseltaan. Kyltti tien varteen oli laitettu todelliseen tarpeeseen. Tie oli kuitenkin täälläkin hyväkuntoinen ja maisemat näkemisen arvoisia.

Loppumatkasta pääsimme taas tasangolle ja nauttimaan avarista maisemista ja suorasta tiestä. Picton alkoi lähestyä ja samalla kun kellokin lähestyi 18. Oli epämääräinen tieto, että klo 18 lähtee lautta Welllingtoniin. Seurasimme lauttasataman opaskylttejä. Jossain ajoimme harhaan, mutta kun kysyvä ei tieltä eksy, pääsimme takaisin kartalle ja sitten lauttasatama lippuluukulle. Selvisi, että lautta lähtee parin minuutin kuluttua. Lauttamaksu nopeasti, lippu käteen ja ajo lastausrampille. Heti kun pääsimme sisään portit suljettiin, tuntui ihmeeltä että olimme laivassa. Lauttamatka kesti 3 tuntia. Matkan aikana ihailimme hienoja merimaisemia ja värien muuttumista päivän vaihtuessa yöksi. Wellington oli täysin tuntematon paikka meille. Ajoimme keskustaan ja katselimme löytyisikö jostain sopiva majapaikakka. Kävimme katsomassa erästä Backpackeria, mutta paikka näytti niin pämääräiseltä ja lisäksi haisi homeelta, että luovuimme tästä. Sieltä saimme kuitenkin vinkin lähistöllä olevasta hotellista jota läksimme katsomaan. Sepä olikin hieno paikka ja kohtuuhintainen joten majoitumme sinne. Oli tyytyväinen mieli kun olimme päässeet jo siirtymään pohjoissaarelle.