Paluu kotiin

18.4.2011, Suomi, paluu kotiin. Olavi

Finnairin lento Helsinkiin lähti ajallaan klo 0:25. 10,5 tunnin puuduttava istuminen edessä. Lohtuna se, että jokainen istuttu minuutti on kotiinpäin. Lennon alussa ruokailimme joka jälkeen koneen valot sammutettiin ja kaikki alkoivat nukkumaan. No, eipä vain uni tullut silmään, seurasin ajankulua ja lennon etenemistaä edessä olevalta monitorilta. Tunti tunnilta jäljellä oleva matka lyhentyi. Lennon loppuvaiheissa meille tarjottin vielä aamiainen ja sitten laskeutuminen Vantaalle klo 6.15. Siirryimme vähän jännittyneina matkatavarakuljettimen ääreen seuraamaaan tuleeko reppumme sieltä. Pienen odottelun jälkeen ne ilmestuivät eteemme vieläpä ehjinä. Hieno juttu, voimme todeta että koko reissumme on sujunut ilman mitään isompia ongelmia tai mokia. Tuntui mukavalta olla taas tutun kotimaan kamaralla jossa meidän äidinkieltämmekin ymmärretään. Kävelimme tulohalliin ja näimme, että Aino ja Pentti olivat tulleet meitä vastaan. Oli mukava tunne kun koimme, että lapset ovat jo odottaneet paluutamme ja olemme todella tervetulleita. Menimme Ainon luokse aamiaiselle ja saimme tavata ensikertaa pikku Kallen joka syntyi meidän matkamme aikana. Nätisti hymyillen hän otti meidät vastaan. Saimme myöskin nukkua 2 – 3 tuntia joka piristi kummasti.

Puolenpäivän aikoihin ajoimme Maijan luokse Malmille. Sielläkin meillä oli lämmin vastaanotto

Saimme tutustua nuorimpaan lastenlapseen, ihanaan, vajaan viikon vanhaan pikkupoikaan. Nautimme ruokapöydän antimista ja parista kupillisesta Maijan keittämää suomalaista kahvia joka maistui hyvältä.

Iltapäivän lopulla ajoimme Antin luokse Haimooseen. Lämmin vastaanotto odotti sielläkin oli ilo tavata Marja-Leena Antti ja lapset pitkästä aikaa.

Illansuussa ajoimme Riihimäelle Päivikin luokse Ajatuksena myös yöpyä täällä. Jo portailla oli lapset vastassa todeten ”nyt noi tuli”. Kysymyksiä riitti, kävelittettekö te siellä maapalloin toisella puolella ihan oikeesti pää alaspäin, miltä se tuntui. Illalla lämmin pihasauna odotti, Jounin kanssa menin kylpemään pitkästä aikaa suomalaiseen saunaan. Makoisat olivat löylyt. Uni maittoi tämän jälkeen.

19.4.2011

Aamupäivällä lähdimme ajamaan koti kotia Muurameen. Matkalla oli aikaa katsella suomalaista maisemaa. Kovan talven jälkeen kevät täällä on tullut rytinällä, lumet ovat käytännöllisesti katsoen sulaneet. Luonto on vielä elottomassa tilassa joskin kevään merkit ovat näkyvissä. Kaiken näkemämme jälkeen tämä näyttää vähän haljulta.. Vertailukohdaksi nousee sademetsien vihreys, Uuden-Seelannin vuoristot ja tasangot laajoine peltoineen, kirkaat järvet, kirkasvetiset joet, ym, ym.

Mutta kyllähän Suomikin muuttaa ilmettään kun loputkin lumet sulavat, järvet vapautuvat jääpeitteistään, luonto herää taas eloon, tuore vihreys ja kukat värittää maiseman. Tuntuu mukavalta kun kevät on alullaan ja kesä on tulossa. Sopiva hetki palata kotiin.

Saavummepa sitten kotipihaan. Huomaamme, että talo ei ole tyhjä. Suomen lippu on nostettu salkoon, ulko-oveen on laitettu iso koristeellinen taulu jossa lukee TERVETULOA. Astumme sisään. Siellä on odottamassa Anni, Tuulikki ja lapset ja perässämme astelee vielä Timon ja Ansku.

Saamme vastaamme laulutervehdyksen ja halaukset kuten arvovieraat konsanaan. Oli lämmin hetki, Meitä on muistettu ja meistä välitetään. Kahvipöytäkin oli jo katettu ja komea täytekakku koristi pöytää. Joulukoristeetkin oli kerätty pois ja tilalle astettu pääsiäisaiheiset. Siinä nautittiin kahvit hyvässä seurassa ja juttua riitti.

Kun kotimaata katselee kaukaa niin monet asiat pelkistyvät. Mikä elämässä on tärkeää? Suuri rikkaus on läheiset ihmiset, lapset, heidän puolisonsa, lasten lapset, omat sisarukset, ystävät. Heidän kanssaan saamme jakaa elämäämme. Tovottamasti meillä on vielä heille jotakin annettavaa. Kiitollisuus täyttää mielen.

Näin tämä reppumatka on sitten saanut onnellisen päätöksen. Olemme kaikin puolin tyytyväisiä matkan antiin, näkemäämme ja kokemaamme ja siihen että mitään merkittäviä ongelmia matkalla ei ollut. Ei edes mahatautia mikä on melko yleinen vitsaus aasiassa liikuttaessa.

Tämä blogikin loppuu tähän. Kirjoittamisella on ollut monta tarkoitusta, mm

• välittää tietoa matkamme etenemisestä ja kokemuksistamme lapsille, lastenlapsille, sisaruksille ja ystävillemme.
• toimii muistikirjana itsellemme, missä ja milloin liikuimme.

Tiedän, että teksteissä on paljon esim. lyönti- ym muita virheitä kun aikaa kunnolliseen oikolukuun ja tekstin stilisointiin ei ole ollut. Tekstejä on kirjoitettu lentokoneissa , linja-autoissa lentoasemilla, huonoissa valaistusolosuhteissa, loppuillan hiljaisina hetkinä mikä on omiaan lisäämään virheiden määrää. Pahoittelen tätä, mutta katson että on kuitenkin ollut parempi laittaa tekstit eteenpäin raakaversioina kun ei ollenkaan. Toivon näistä on ollut iloa lukijoille. Lämmin kiitos kaikista saamistamme tekstien kommenteista. Niitä oli ilo ottaa vastaan.

                                                               THE END

Thaimaa

8.4.2011, Thaimaa, Olavi

Lento Aucklandista laskeutui KualaLumburin kentälle klo 7 aikoihin. Lento sujui kaikinpuolin hyvin, mutta nukuminen matkan aikana ei kyllä onnistunut. Lento Phukettiin lähtee klo 17 joten meillä jäi 10 tuntia odotusaikaa!! KualaLumburin kaupunkiin on matkaa 70 km joten emme viitsineeet sinnekkään lähteä aikaa kuluttamaan, etsimme rakennuksesta hiljaisen nurkkauksen ja vapaita penkkejä ja olkalaukku päänalusena rupesimme nukkumaan. Onneksi isot reppumme buukattiin suoraan Phukettiin jote ne eivät olleet meidän riesanamme. Puolenpäivän aikoihin virkistyneinä heräilimme katselemaan ympärillemme. Lentoasema on aivan uusi, nykyaikainen, siisti ja valtavan suuri. Ihmettelimme kuitenkin kun puolenpäivän aikoihin täällä ei juuri muita ihmisiä näkynyt kuin me ja lentokenttävirkailijat. Asema on varmasti mitoitettu täyttämään pitkälle myös tulevaisuuden tarpeet. Löysimme täältä ravintolan jossa nautimme hyvän lounaan. Kävelimme eripuolilla rakennuskompeksia ja ihailimme monia taidokkaita rakennuksen yksityiskotia. Nautimme kahvit laadukkaassa kahvipaikassa.

Kerrankin oli tilanne että meillä ei ollut kiirettä mihinkään. Oli aikaa vain olla, katsella iltapäivällä vilkastuvaa ihmisvilinää, ihmisiä monista eri kulttuureista mikä näkyi selvästli mm. pukeutumisestakin. Meillä oli aikaa myös keskustella keskenämme matkan kokemuksista, vaiheista ja mitä me näistä voimme oppia. Ihmisten ystävällisyys on puhutellut.

Tulihan sitten vihdoinkin Phuketin lennon lähtöaika, siirryimme toiseen terminaaliin kenttäalueen sisäsällä liikenöivällä junalla. Phuketissa vastaan henki lämmin kostea trooppinen ilma. Outo ilmiö kun Uudessa-Seelannissa oli jo tottunut viileämpään. Lentokenttähotlliin pääsimme taksilla. Paikka oli paljon hienompi kuin odotinkaan. Hieno puutarha jossa puhdas. kirkasvetinen uima-allas. Paikka vaikutti hiljaiselta, vain muutamissa huoneistoissa oli asukkaita. Sehän sopi meille kun olimme tulleet tänne lepäämään pitkä lentomatkan rasituksista. Päätimme olla täällä vielä toisenkin yön. Olihan se rentouttavaa lillua iltapimeällä lämpimän altaan poreissa ja katsella tähtiä ja kuun sirppiä taivaalla.

9.4.2011, Olavi

Thaimaan valitsimme reppumatkamme viimeiseksi etappipaikaksi jotta vaisimme pitää varsinaista lomaa, levätä ja rentoutua pitkän reppumatkan rasituksista. Runsaan kahden kuukauden aikana olemme olleet kokoajan menossa, amulla ei ole tiedetty missä seuravan yön vietämme. Täällä haluamme rauhoittua, olla paikoillaa, nauttia lämmöstä merestä ja kauniista maisemista. Tällaiseen tarkoitukseen Phuket tuntuu sopivan oikein hyvin.

Klo 12 sovimme taksin kanssa saarikierroken tekemisestä, 6 tuntia ajoa ympäri Phuketin saarta. Ajoimme länsirantaa etelän suuntaan, tarkoituksena katsastaa paikkoja mille alueelle ensiviikoksi kannattaisi sijoittua majailemaan. Vastaan tulivat tutut rannat, Kamala Beach, Patong, Karo Beach, Kata Beach. Näistä jälkimmäinen näytti parhaalta vaihtoehdollta. Em rannat tuliva tietoisuuteemme v. 2004 tsunamikatastrofin yhteydeassä. Tämään tsunamin jälkiä ei ole enään nähtävissä. Kävimme myös tutustumassa moniin nähtävyyksiin, mm. Warin temppelialueella, eläintarhassa, Jalokivigalleriassa (emme kuitenkaan ostaneet mitään). Taksikuskimme vei meidät erääseen merenrantaravintolaan(sea food).

Siellä valitsimme altaasta kalan ja ravut joista ateria meille valmisrtetaan ja sittenvain pöytään odottamaaan. Hyvä ateriahan sieltä tuli, oli kiva nauttia sitä merimaisemassa aaltojen loiskiessa terassin kaiteen takana. Viereisessä pöydässä sattui olemaan suomalainen seurue johon tutustuimme. He olivat matkatoimiston järjestämällä matkalla ja majoittuneet Kata Beachille, josta heillä oli hyvät kokemukset. Otimme hotellin tiedot ylös, aikomuksena hankkia majoitus sieltä.

Illan jo pimennyttyä palasimme hotelliimme lentokentän läheisyyteen.

10.4.2011, Olavi

Klo 12 kirjaudiumme ulos lentäkenttähotellista. Samalla varasimme paikan hotellista jota suomalaisseurue eilen suositteli. Otimme taksin ja lähdimme matkaan. Lähellä Phuketin kaupunkia taksi ajoi yllättäen erään talon pihaan, pahoitteli, että näin piti tehdä, olimme vähän ymmällä. Sitten autoon tuli naishenkilö joka rupesi kuppaamaan meille jotain, emme oikein tätäkään ymmärtäneet. Sitten hän pyysi meitä tulemaan sisälle talossa olevaan toimistoon. Selvisi, että tämä oli myyntiagentin byroo. Hän rupesi jo suunnittelemaan meille koko viikon ohjelmaa.. No tyydyimme vai ostamaan huomispäivälle retken Koh Phi Phin saarelle, uimaan ja snorklailemaan. Sitten hän kysyi meidän hotelliamme. Sanoimme, että olemme vasta menossa uuteen majapaikkaan. Hän jatkoi kysymällä joko olemme maksaneet majoituksesta sinne. Kerroimme, että maksua ei ole vielä suoritettu jolloin hän ilmoitti, että ei meidän sinne kannata mennä hevoivat järjestää viereiseen hotelliin vähintään samantasoisen majoituksen ja 30% halvemmalla. Pienen empimisen jälkeen otimme tarjouksen vastaan ja osoiteemme muuttui. Hän lupasi vielä puhelimitse perua tekemämme varauksen. Tämä on osoitus Thaimaalaisten kovasta kilpailusta turistien rahoista ja suuresta palvelualttiudesta. Tämän jälkeen taksimatkamme jatkui. Kirjauduimme hotelliin ja sainmme huoneen. Siisti iso huone 1. kerroksessa, ikkunoista puutarhanäkymä. Huoneessa parveke josta portaat suoraan uima-altaaseen. Kyllä tässä kelpaa olla muutama vuorokausi.

11.4.2011, Olavi

Tänään teimme retken Koh Phi Phin saarille. Näistä on sanottu, että ne ovat tämän alueen saarista kauneimmat. Matkanjärjestäjän piti tulla hakemaan meitä klo 7.30, mutta noutajaa ei näkynyt. Veneen saarelle piti lähteä satamaqsta lklo 8.00. Menimme respasta kyselemään missähän nyt on vika. He soittelivat retken järjestäjälle. Pian selvisi, että noutajalle oli annettu väärä osoite, olivat huudelleet me3itä naapurihotellissa jonne meidän piti alunperin mennä. Veneeseen emme enään mitenkään ehtisi. Retken myynyt agrntti ei hyumannut muuttaa osoitettamme sen jälkeen kun olimme vaihtaneet hotellia hänen aloitteestaan. Respa pyysi meitä kuitenkin vielä odottamaan. Odottelimme hieman allapäin ja pahoillamielin, mielenkiinnolla odotettu retki oli missattu. Hetken päästä tuli mies joka sanoi, tulkaa mukaan lähdemme Phi Phin saariretkelle. Pääsimme mukaan toisen firman järjestämälle vastaavalle retkelle. Tähä oli hyvä osoitus thaimaalaisten improvisointikyvystä ja halusta palvella turisteja, hienoa !

Retkestä tuli hieno kokemus, sää oli erinomainen. Matkaa tehtiin pikaveneellä johon mahtuu n 30-40 henkeä, veneen nopeus 40 solmua, kolmessa moottorissa tehoa yhteensä 675 hv. 50 km matka taittui tunnissa. Saaret aika erikoisia, osa ns. karstivuoria jotka kohoava pystysuorina seinäminä merestä satojen metrien korkeuteen. Sieltä löytyi myös valkoisia korallihiekkarantoja ja puhdasta kisrkasta vettä. Kävimme snorklaamassa erään korelliriutan kohdalla, värikkäitä kaloja riitti.

Apinarannalla asui lukuisa joukko apinoita luonnonvaraisesti, kävimme katsomassa niitä ja ruokkimassa banaaninpaloilla. Eräällä saarista nautimme maittavan lounaan.

12.4 2011, Olavi

Vietimme rennon päivän hotellilla senlähiympäristössä kävellen. Rannan tuntumassa näimme pari miestä korjaamaqssa vanhaa puuvenettä. Kävimpä mielenkiinnolla tutukimassa mitä tehtiin ja millaisilla välineillä. Ihan hyvännäköistä jälkeä tekivät. Heillä näkyy olevan täällä erittäin hyvin veneenrakennukseen soveltuvia puulajeja käytettävissä.

13.4.2011, Olavi

Tämä päivä on Thaimaan uudenvuodenpäivä, jota juhlitaan perinteisin menoin. Asiaan kuuluu että vanhemmat vierailevat lastensa ja lastenlasten luona toivottamassa onnea alkavalle vuodelle. Asiaan kuuluu myös, että toisten ihmisten päälle pirskoitellaan vettä mikä tietää onnea kastellulle. Meitäkin varoitettiin että kaupungilla voi saada vettä päälleen. Iltapäivällä lähdimme sitten kävelylle lähikadulle. Laitoin kaikki vedelle aarat tavarat kuten puhelimen, lompakon, yms. varmuuden vuoksi muovipussiin. Heti näkyi että täällä toisten kastelemiseen suhtautudaan asiaankuuluvalla painoarvolla. Lähes kaikilla oli isot vesipyssyt joilla ruikittiin empimättä vettä vastaantulijoiden ja ohikulkijoiden päälle. Kaduilla liikkui paljon avolavapakettiautoja, lavalla tynnyreissä 400 -500 l vettä ja nuorisoa ja ja vähän vanhempaakin väkeä. Sieltä oli hyvä heittää sankollinen vettä ihmisten ja mopoilla ja skoottereilla ajavien ihmisten päälle. Lähes kaikki kadullakulkijat olivat läpimärkiä.

Pitihän minunkin saada vesipyssy ihan vaan itsepuolustustarkoituksessa. Sopiva ase löytyi kohdalle osuneesta kaupasta. Siitä sitten vaan roiskimaa vettä takaisin niiden päälle jotka minua kasteli. Tulipa siinä sitten roiskittua muidenkin päälle kun pikkupoika minussa pääsi valloilleen.

Kaikilla oli hauskaa, onnentoivotustahan tämä oli. Kaiken huippu oli kun kadulle ilmestyi paloauto jonka tankin päällä oli vesitykki. Sieltä mies ruiskutti varmaan saavillisen vettä kohdalle osuneiden ihmisten päälle. Jos ei aiemmin ollut läpimärkä niin tämän jälkeen kyllä oli. Ollessamme katuruokapaikassa syömässä joku paikallinen hiipi taakseni ja yllättäen kaatoi sankosta vettä niskaani, vatalahjaksi hän sai tarkasti ammutun suuihkun silmilleen.

Kaduilla vallitsi täydellinen vesisotatila! Pikkupojat ja -tytöt olivat elementissään kun kerrankin sai ruiskutella vettä kaikkeen mikä liikkuu. Monia humoristisia näkymiä tuli eteemme.

Vanha arvokkaan näköinen pariskunta kävelee kadulla, molemmilla kainalossaan vesipyssy, jota sitten empimättä käytettiin. Vanha mies hyppii innokkaana vesipyssy kainalossaan ja ruikkii kaikkia kohdalle asuvia, ilme kuin pojanviikarilla. Muutama prosentti ihmisistä näytti sellaisilta, että he eivät ymmärtäneen tällaista menoa. Ei tälle voinut muuta kuin nauraa ja hekotella.

Auringonlaskun lähestyessä menimme läheiselle Kata Beachille uimaan ja ihailemaan punertuneen auringon laskua mereen.

14.4.2011, Olavi

Vietimme päivän hotellilla ja lähiympäristössä.. Illansuusa m,nimme rannalle uimaan ja seuraamaan auringonlaskua kuten eilenkin.

15.4.2011, Olavi

Tänään palasimme lentokentän läheisyydessä olevaan hotelliin. Ajoimme taksilla sinne, tehden kuitenkin ohimennessä kiertoajelun Phuket Townissa. Melko iso kaupunkihan tämä on. Iltapäivän lopulla kävelimme lähelläolevalle Nai Yang Beachille. Tämä on hieno ranta koska se on vielä lähes luonnontilassa ja siellä oli väkeä huomattavasti vähemmän kuin saaren eteläosan rannoilla. Viehättävä paikka. Rannan tuntumassa oli monenlaisia ulkoilmaravintoloita. Valitsimme niistä erään, jossa reunimmaiset pöydät olivat hietikolla 5 m päässä vesirajasta. Pöydissä oli valkoiset liinat ja kynttilälyhty. Oiken romanttinen paikka nauttia illallinen. Illan myötä heikkenevin meren maininkien kohistessa harvakseltaan vieressä ja pohjoisen suunnalla taivas salamoi, luonnon järjestämä ilotulitus katseltavana ja hyvä ruoka loivat puitteet hienolle iltahetkelle. Löytipä alueelta silkkikauppakin. Puhelias Nepalilaispoika myydessään ehti kertoa mielenkiintoisen elämäntarinansakin. 7 vutta sitten tyhjin käsin tänne tuullut, nyt hoitaa omaa silkkikauppa ja räätälibisnestään. Todella yritteliäs kaveri. Hän lähettää säännööllisesti rahaa vanhemmilleen Nepaliin. Löytyipä sitten sopiva kangas, sitä ei ollut tarvittavaa määrää likkeessä nyt, hän lupasi hankkia sen huomiseksi.

16.4.2011, Olavi

Vietimme lepopäivää hotellilla, kuuntelimme netin kautta radiassa olleita vaalikeskustaluja blogia kirjoitellen. Iltapäivän lopulla kävimme hieronnassa. Olipa hyvä , tehokas jalkahieronta. Tämänjälkeen kävelimme Nai Yang Beachiille hakemaan eilen ostetun silkkikankaan ja samalla nauttimaan illallinen siellä.

17.4.2011, Olavi

Tänään alkkaa sitten kotiinpaluu. Kello soi 7.00, suihkuun, tavarat reppuun ja aamiaiselle. Maksoimme hotellilaskun ja kiittelimme henkilökuntaa hyvästä palvelusta. He toivoivat näkevänsä meidät uudelleen täällä. Sitten vain. taksilla parin kilometrin päässä olevalle lentoasemalle. Saimme buukattua matkatavarat suoraan Helsinkiin, niitä ei tarvitse ottaa kannettavaksemme Bangkokissa tai HongKongissa. Saa nähdä tuleeko reppumme sitten Vantaalla hihnalta käsiimme.

Lento Phuketista Bangkokiin tapahtui ThaiAirvaysin Boeing 747-400 koneella, lähtö klo 10.10.. Eipä tällaisella jumbojetillä olla aiemmin lennettykään. Tämä taisi olla suurin kone maailmassa ennen Airbus 380 tuloa markkinoille. Hieno kone, ystävällinen henkilökunta, viihtyisä matka. Vaikka lennon pituus oli vain 1 tunti tarjottiin lennon aikana kuitenkin tuhti välipala.

Bangokin lentokenttä oli jo sinänsä näkemisen arvoinen paikka. Suuri kuin mikäkin, mutta selkeä opastus ohjasi meidät oikeaan paikkaan jatkolentoa varten. Saimme boarding passit Emiratesin lennolle HongKongiin, lähtö 13.45. Emiratesin lento oli myö hieno kokemus. Kone oli upouusi Airbus 380-400, sama tyyppi millä lensimme Singaboresta Australiaa. Lentoaika hieman alle 3 tuntia jonka aikana meille tarjottiin erittäin hyvä runsas lounas. Hienosti tämäkin lento meni. Eipä uskoisi kun netistä tammikuussa googlelta kyseli halvat lennot otsikolla lentoa Phuketista HongKongiin niin tällaiset laadukkaat ja myöskin halvat lennot sieltä sitten tuli. Hinta laatu suhde tosi hyvä. Kyllä täälläpäin maailmaakin asioita osataan hoitaa tehokkaasti ja laadukkaasti.

HongKongissa löysimme Finnairin tiskin helposti kunhan olimme kävelleet kilometrin ja välillä rullaportaita ylös ja alas sekä ajamalla sisäisellä jumnalla tiseen terminaaliin. Suuria ovat nämä maailman metropolien lentokentät, ei voi kuin ihmetellä.

Lento Helsinkiin lähtee puolenyön jälkeen, meille jää lähes 6 tuntia odotusaikaa. Aamulla klo 6.05 meidän sitten pitäisi laskeutua Helsinki-Vantaan kentälle.

Thaimaassa saimme todella viettää lepohetken matkallamme. Lämpötila oli kuitenkin vähän liian korkea meille, päivällä 35 – 40 astetta. Tämä vei vähän haluja tehdä retkiä ympäristöön, mutta saimmepahan levätä senkin edestä. Toisaalta sekin kun oli jo niin paljon nähnyt kaikenlaista niin uuden kokemiseen ei enään tässävaiheessa ollut kovinpaljon vetoakaan. Kotimaa alkoi siintää jo silmissämme.

Kirjoittelin nämä viimeiset rivit HongKongin lentokentällä ja yritän saada ne vielä täällä nettiinkin luettavaksi.

Puuveneen korjausta Kata Beachin tuntumassa

KualaLumburin lentoasema.

Airport resort & Span allapiha

Patong Beach

Budhalaistemppeli 

Näkymä hotellihuoneestamme

Ns. pitkähäntä moottoriveneitä

Karstivuoria Phi Phillä

Laguuni Phi Phi

Kaloja oli paljon

Apinarannalla

Kastuminen tietää onnea

Jos ei muuten kastunut, palokunta kyllä hoiti loput.

Apina nautiskelemassa banaania

  

Uusi-Seelanti, pohjoissaari

3.4.2011, Uusi-Seelanti, pohjoissaari, Olavi

Päivän reitti: Wellington, Levin, Bulls, Mangaweka, Taihape. Aamulla herätesssämme havaitsimme , että puhelimiemme kellot olivat tunnin jäljessä huoneessa olevasta kellosta,. Pienen hämmingin jälkeen muistin, että täällä on siirrytty talviaikaan ja käännetty kelloja tunti taaksepäin. Nykyiset puhelimet seuraavat aikaansa automaattisesti. Saimme tunnin lisäaikaa nukkumiseen.

Klo 10 tapasimme entisen golleegani pojan perheen. Nautimme yhdessä aamiaisen lähistöllä sijaitsevassa kahvilassa. He olivat n. kuukausi sitten muuttaneet tänne töihin paikallisen firman palvelukseen, aikovat olla tääällä pari vuotta. Näin se on nykyajan nuorilla kun on kielitaitoa niin koko maailman työmarkkinat ovat käytettävissä. Eipä sitten muita suomalaisia Uudessa-Seelannissa sitten tavattukaan.

Tapaamisenjälkeen teimme kävelykierroksen kaupungilla. Rannassa oli tori josssa myytiin mm. hedelmiä, leivonnaisia, pikaruokaa ja kalaa suoraan kalastajan veneestä. Wellington on Uuden-Seelannin pääkaupunki jossa on asukkaita n. 200 000.

Puolenpäivän jälkeen lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Tienpäällä havaitsi heti että on tultu toiselle saarella. ¾-osaa väestöstä asuu pohjoissaarella ja se näkyy teillä huomattavasti vilkkaampana liikenteenä. Myös maasto oli muodoltaan erilainen. Pohjoissaarella on paljon jyrkkäprofiilisia mäkiä, eteläsaarelle tyypillisiä tasankoalueita ei juuri ole. Myöskin vuoristoa on vähemmän pohjoissaarella. Taihapessa oli uusi motelli tienvarressa johon majoituimme. Kun resepsuunin mies kuuli, että olemme suomesta hän innostui kertomaan kylän erikoispiirteestä. He olivat siellä kehitelleet saappaanheittokilpailuperinteen jolla pyrittiin saamaan paikkakunnalle julkisuutta ja sitäkautta taloudellista hyötyä. Tämän vuoksi kylän tuloväylän varteen oli rakennettu valtavankokoinen kumisaapas. Kisan tulostasosta on pidetty ranking-listaa ja kuinka ollakkaan suomalainen mies ja nainen johtaa listalla ylivoimaisesti. Miestensarjassa suomi-poika on heittänyt 63,98 m ja vastaavasti leidi viskannut 40,87 m. Parhaan uus-seelantilaisen tuloksen ollessa miesten sarjasa 38,66 m ja leidi sarjassa 24,93 m. Tästä hyvästä kun olimme suomalaisia, vastaanoton mies antoi meille paremman huoneen (jossa oli mm. poreamme) ja alennuksen majoituksen hintaan. Kiitokset tästä näille suomalaisille saappaanheittäjille ketä he sitten olivatkaan.

Yöllä kuulin unen läpi kun juna ajoi aivan motellin vierestä. Tuntui niin kotoisalta kun sama tapahtuu kotonakin.

Aamullla vastaanoton mies kertoi, että hanelle oli syntynyt yön aikana 6. lapsen lapsi. Onnittellimme häntä lämpimästi.

4.4.2011, Olavi

Päivän reitti: Taihape, Turangi, Taupo, Rotorua. Aamulla taas starttasimme liikenteeseen. Sää oli pilvinen ja muuttui pian sateiseksi. Taupon kaupungissa pysähdyimme lounaalle. Taupo sijaitsee Taupo järven rannalla. Järvi on muodoltaan pyöreä, halkaisija n. 50 km. Se on syntynyt tulivuoren purkauksessa n. 200 v ajanlasun jälkeen. Purkaus on nostanut niin paljon tuhkaa ilmaan, että Kiinassa asti aurinko pimeni ja Roomassa aurinko näkyi punaisena (ei kerrottu menikö lentoliikenne silloin sekaisin?:). Järveä katsellessa voi kuvitella kuika valtavat voimat purkauksessa on ollut liikkeellä. Tämä olikin ensimmäinen kosketus vulgaanisiin ilmiöihin joita täällä pohjoissaarella on paljon, varsinkin Rotoroan alueella johon olemme menossa. Kävimme myös Taupon museossa. Siellä oli mielenkiintoinen esitys alueen sahateollisuuden kehityksestä 1800-luvun puolivälistä alkaen. Kaitafilmikuvausta puun kaadon, korjuun, kuljetuksen ja sahauksen menetelmistä ja niiden kehittymisestä oli mielenkiintoista seurata. Lähes 1,5 m halkaisijaisia puita kaadettiin justeerisahalla, erilaisilla vaijerivinssimenetelmillä niitä sitten juonnettiin tienvarteen, höyryveturin vetämällä junalla kuljetettiin sahalle. Raskasta työtä, työsuojelusta ei näkynyt jälkeäkään näissä kuvissa. Museossa esiteltiin myös Maorikulttuuria.

Taupon jälkeen on useita vulgaanisentoiminnan kohdetta. Kävimme katsomassa Kuun kraatteria. Alue oli n. halkaisijaltaan n. 500 m painautuma jossa sieltä täältä maan sisältä nousi höyryä, sihinä vain kuului. Näimme lähistöllä myös voimalaitoksen jossa geotermistä energiaa muutetaan sähkövoimaksi. Lähellä Rotoroaa kävimme Wai-O-Tapussa, puisto jossa on nähtävänä monenlaisia vulgaanisia ilmiöitä. Kekko lähestyi jo sulkemisaikaa (klo 17) joten, emme päässeet ennän sisään. Näimme kuitenkin uuden-Seelannin suurimman kuplivan mutalammikon kuin se ei ollut puiston alueella. Alueelta pois ajaessamme havaitsimme, että pienessä joessa jonka ylitimme oli ihmisiä uimassa. Ilta oli jo hämärtymässä ja sataa tihuttikin jopten veden täytyi siellä olla lämmintä, virrata jostakin kuumasta lähteestä. Pysähdyimme katsomaan tarkemmin asiaa. Löytyi sademetsän ympäröimä joki jossa virtasi lämmintä vettä, ei muuta kuin uikkarit jalkaan ja sekaan nautiskelemaan lämpimästä kylvystä. Joessa oli Israelilaisten nuorten ryhmä, toivottivat tervetulleeksi joukkoon. Vesi oli todella lämmintä, paikotellen liiankin kuumaa. Uimapaikka oli kahden joen yhtymäkohdassa, toisesta haarasta virtasi kuumaa toisesta viileämpää vettä joten etsimällä sopiva kohta joesta sai halutunlämpöisen veden ympärilleen. Puoli tuntia siinä lilluttiin, oli todella rentouttavaa pitkän ajomatkan jälkeen. Illan pimetessä ajoimme Rotoroan kaupunkiin, löysimme sieltä helposti majapaikan jossa oli kunka ollkkaan myös poreamme. Havaitsimme myöhemmin, että lähes kaikki hotellit ja motellit mainostivat itseään kylpylöinä. Täällä lämpöisen veden kehitys ei maksa mitään kun energia siihen saadaan ilmaiseksi maasta. Tämä ilmiö on hyödynnetty mukavalla tavalla.

5.4.2011, Olavi

Päivän reitti: Rotoroa, Hamilton Auckland. Heti aamulla ajoimme 15 km päässä olevaan Waimangu Vucanic Valleyn alueelle jossa nyös on nähtävissä vulgaanisia ilmiöitä. Näimme kuplivia mutalammikoita, höyryäviä lampia, maanraoista puhaltavaa höyryä, valtavia kraattereita jotka ovat syntyneet tulivuorten purkauksissa ym. ym ihmeellistä.

Ajoimme takaisin Rotoroaan, menimme Te Puiaaan joka on Uuden-Seelannin merkittävin Maorikulttuurin keskus. Keskuksen alueella oli myös vugaanista toimintaa. Täällä näimme geysirejä, vettä ja höyryä ilmaan syökseviä aukkoja maassa. Nämä geysirit toimivat jatkuvasti, sellaisiakin on jotka purkautuvat kerran vuorokaudessa. Saimme aimo annoksen tietoa Maorikultuurista ja näimme työpajassa mm. miten valmistuvat taidokkaat puuveistokset.

Saavuimme Aucklandiin n. klo 20, oli jo täysin pimeää. Moottoritietä ajaessa huomasi kuinka laaja kaupunki tämä on. Pyrimme keskustaan, mutta tuntui, että sinne johtavaa ramppia eitule vastaa, ollenkaan. No kun jaksoi tarpeeksi kauan ajaa City Centerin opastaulu ilmestyi näkökenttään ja kohta olimmekin sitten keskustassa ajelemassa pilvenpiirtäjien ja hienojen liikerakennusten välissä etsimässä jotain kylttiä halvasta majatalosta. Mutta näitäpä ei reitillemme osunut, vain yksi hieno hotelli nähtiin mutta se oli varmaan kalleimmasta päästä mitä voi täältä löytyä. Lähdimme sitten ajamaaan lentokentän suuntaan koska niiden lähitöltä yleensä löytyy sopivia motelleja. Ajettuamme 10 km tuli vastaan Motellin kyltti, ajoimme pihaan kyselemään löytyykö tilaa. Täältä sitten varasimme kahden yön majoituksen. Uudessa-Seelannissa (samoin Australiassa) kaupunkien kadut ovat (Suomeen verrattuna) melko heikosti valaistuja, samoin mainostaulut melko näkymättömiä, joten majapaikan etsiminen pimeällä hankaloituu huomattavasti.

6.4.2011, Olavi

Kävimme luovuttamassa vuokra-auton pois lentokentän lähellä olevaan toimipaikkaan. Suunnistus sinne onnistui hyvin kun olin tiedustellut kartasta reitin sinne etukäteen. Kilometrejä kertyi kaikkiaan 2970 km 11 päivän aikana. Auto palautettiin siinä kunnossa kun se oli vastaanotettaessa. Vasemmankätiseen liikenteeseen on jo jotenkin tottunut kun kuukauden on ”väärällä” puolella ajellut. Nyt voisi jo lähteä vaikka Lontooseen ajelemaan kun on täällä vähän syrjemmällä harjoitellut.

Tutustuimme Aucklandiin joka on Uuden-Seelannin suurin kaupunki, asukkaita noin miljoona henkeä. Kaupunki näyttääkin suurelta metropolilta pilvenpiirtäjineen ja hinoine liikerakennuksineen. Ajoimme bussilla ilmaisen kierroken keskustan alueella yleiskuvan saamiseksi. Nousimme SkyToveriin katselemaan maisemia 328 m korkeudesta. Torni on eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus. Sieltä avautui näköala 86 km säteellä joka suuntaan.Riittihän siinä katselemista. Näköakatasanteella oli hyvin järjestetty opastauluja merkittävimpiin kohteisiin. Tuli selville että alue on muotoutunut Voimakkaiden vulgaanisten tapahtumien kautta sellaiseksi kun se tänäpäivänä on. Monien tulivuorten huiput olivat tornista selvästi nähtävissä. Joitakin pienempiä niistä oli aivan keskusta-alueen tuntumassa. Tulivuoret ovat kuitenkin sammuneet, niissä ei ole havaittavissa mitään toimintaa tällähetkellä. Torni on suunniteltu kestämään 8,2 Ricterin asteikon maanjäristyksen jonka keskus on 20 km päässä tornista. Enpä kyllä haluaisi olla tornissa tällaisessa tilanteessa kun tornin huojunta tuntui jalkojen alla jo ilman järistystäkin. Huimapäille oli tarjolla tornista alashyppyjä, lopussa kuitenkin menoa jarrutettiin köydellä jotta ei tulisi liian äkillistä pysähdystä alhaalla. Hyppääjiä näytti riittävän. Omankin pään kestävyyttä sai testata sillä näköalatasanteella oli paikotellen lasilattia. Siihen vaan seisomaan ja katselemaan yli 300m alapuolella olevan kadun liikennettä. Alussa vähän hirvitti, mutta kaikkeen tottuu. Meri ja satama joka on oleelleinen osa Aucklandia näkyi tornista hienosti. Auckland on maailmanympäripurjehtijoiden ehdoton etappipaikka. Täällä on purjeveneitä asukaslukuun suhteutettuna eniten maailmassa. Nyös Harbour silta on lajissaan maailman suurin.

7.4.2011, Olavi

Tämän päivä vietimme rauhallisesti lepäillen motellillanmme, sillä meillä on edessämme pitkä lento Kualalumburiin ja sieltä edelleen Thaimaan Phukettiin. Lähes vuorokausi yhtäjäksoista matkustamista. Pesimme pyykkkiä vieraiden käyttöön asennetulla pesukoneella ja kuivatus rummulla. Uhdasta jälkeä tuli.Lähetimme postipakettina ostoksiamme kotiin kun kaikki ei reppuihimme mahtunut. Kävimme kävelylenkillä lähistön One Tree Hillillä. Kukkula on aikoinaan syntynyt tulivuoren purkauksessa, samanlaisia vuoria löytyy Aucklandin alueeelta peräti 48 kpl.

Kukkula on ollut vanha Maorien asuinpaikka. Sen huipulle oli pystytetty juhlava muistomerkki erään Maoreja auttaneen henkilön muistolle. Maoreille tämä on tärkeä paikka vielä tänäänkin. Käyntimme aikana siellä oli Maorilaisryhmiä jotka kuvauttivat itseään muistomerkin edessä. Kukkulan laelta avautui hienot näköalat koko Aucklandin alueelle.

Kukkulan juurella oli Aucklandin avaruusobservatorio. Kävimme siellä tutustumassa. Paljon havainnollistettua tietoa maailmankaikkeuden syynnystä, galakseista, aurinkokunnasta, tähdistä.

Myös avaruudentutkimus, sen historia ja tämänpäivän menetelmät olivat esillä. Olipa siellä nähtävillä oikea NASAN käyttämä avaruuspukukin. Mielenkiintoinen paikka ja kaiken lisäksi vielä ilmainenkin.

Tavaroiden pakkaus reppuihin jonka jälkeen vielä iltapäiväunet jotta jaksaa yön matkustaa. Ajoimme taksilla lentoasemalle ja normaaalirutiinien kautta pääsimme viimein lentoon hieman puolenyön jälkeen. Lento tapahtui Malesian Airlinesin Boeing 777-200 koneella. Lentoreitti kulki Australian yli. Darvinin kaupungin kohdalla sain seurata mielenkiintoista luonnoilmötä erikoisesta näkökulmasta. Sää oli pilvetön, kaupungin valot näkyivät alhaalla, taustalla oli pilviä. Alueella oli menossa voimakas ukonilma. Valtavat salamat välähtelivä yhtenään valaisten koko kaupungin ympäristöineen. Olipa siinä ilotulitusta kerrakseen.

Aucklandiin päättyi tämä meidän Uuden-Seelannin ralli. Varsinkin loppumatka oli yhtä ajamista. 2 viikkoa on liian lyhyt aika tähän kauniiseen maahan tutustumiseen. Mieliinpainuvia maisemia on nähty, ystävällisiä ihmisiäkohdattu erilaisissa yhteyksissä ja hyvin toimivat palvelut ovat tehneet matkamme helpoksi. Mm. majapaikat ovat olleet hyvätasoisia, kohtuuhintaisia ja niiden saatavuus on ollut hyvä, varsinkin nyt kun ei ole sesonkiaika. Uusi-Seelanti on ollut ehkäpä matkamme hienoin kokemus.

Wellingtonin hedelmätori

Matkan varrella nähty autokauppa jossa myytiin 50-luvun autoja.

Taupojärvi on vanha tulivuoren kraateri.

Kuun kraaterissa maasta nousevia höyrypilviä.

Kupliva mutalampi Kuun kraatterissa.

Kupliva mutalampi Wai-O-Tapussa.

Kuuma lampi Vaimangu Vulganic Valleyssä.

Maorien puuveistoksia

Pohutu Geysir

One tree Hill.

Auckland Sky Towerista nähtynä. 

Varpaiden alla yli 300m tyhjää.

Uusi-Seelanti, eteläsaari

25.3.2011, Olavi Uusi-Seealanti, eteläsaari

Aamulla klo 6 herätys, aamiainen, tavarat reppuun ja taksilla lentokentälle. Lento Christchurchiin starttaa klo 9.15. Vähän huolettaa missä kunnossa kaupunki on kuukauden takaisen maanjäristyksen jäljiltä. Sain kuitenkin viikko sitten varatuksi netin kautta majoituksen sinne.

Kolmen tunnin lento sujui mukavasti Air New-Seealandin uudella Airbus 320 koneella. Lentoreitti ylitti eteläsaaren. Länsipuoli saaresta näytti vuoristoiselta, kuten keskieuroopan alpit, itäpuoli oli tasaista vihreää peltoa, eli hyvin vahvaa maatalousaluetta. Maahantulorutiinit meni läpi leppoisasti. Täälläkin koirat kävivät nuuhkimassa reppumme ja laukkumme sillä tiettyjen elintarvikkeiden tuonti tänne on kiellettyä.

Uudessa-Seelannissa on asukkaita 4,5 miljoonaa. Näistä 16% on alkuasukkaita, Maoreja, uudisasukkaat ovat tulleet pääasiassa Englannista, Irlannista, Skotlannista ja Alankomaista. Noin 200 000 henkeä on tullut Polynesian saarilta. Myös kaikkialta muualta on tänne väkeä muuttanut. Maoritkin ovat joutuneet aikoinaan ahtaalle uudisasukkaiden kanssa. 1800 luvulla heidät lyötiin, joutuivat luopumaan maistaan ja oikeuksistaan Tänäpäivänä heidän tilanteensa on kuitenkin hyvä, laki turvaa vähemmistöjen oikeudet ja Maorikultuuri kukoistaa. Rodut elävät hyvässä sovussa ja yhteistyö toimii.

Maahantulotarkastusten jälkeen lähdimme selvittelemään kuljetusta hotellille. Taksikuski ihmetteli osoitetta, hänen mukaansa sitä hotelllia ei enään ole, maanjjäristys tuhosi sen. Ihmeellinen juttu, viikko sitten netin kautta varattu ja maksettu ja jopa tilausvahvistuskin saatu? Menimme lentokentän turisti-infoon selvittämään asiaa. Siellä virkailija vahvisti asian. Hotelli on kaupungin keskusta-alueella joka kärsi järistyksessä eniten. Alue on nyt eristetty, poliisi ja sotilaat valvovat aluetta. Infon kautta saimme varattua toisen majapaikan lentokentän vieressä olevasta hotellista. Samalla varasimme vuokra-auton 11 vuorokaudeksi. Täytyy vielä selvittää miten saamme rahat pois hotellien välittäjäfirmalta. 

Näkee, että maajäristys on ollut täälllä kova paikka. Ihmiset joiden kanssa selvittelimme asioita olivat hyvin vakavan oloisia, surullisia. Emme tiedä ovatko he menettäneet läheisiään, tuttaviaan, tai kenties oman kotinsa.

26.3.2011, Olavi

Aamulla klo 10 autovuokraamon edustaja tuli noutamaan meidät toimistoonsa. Teimme sopimuksen auton vuokraamisesta, saimme käyttöömme vanhahkon Toyota Corollan. Vähän isompi kuin aiemmat, hyvä sillä on ajaa. Vuokraamon mies kertoi, että hänenkin kotitalonsa tuhoutui maanjäristykseesä ja hän asuu nyt muualla.

Menimmme tutustumaan hotellimme vieressä olevaan Antarktis keskukseen. Siellä on paljon havainnollista aineistoa ja esityksiä Etelämantereella tehtävästa tutkimustyöstä eläimistä, ja muusta luonnosta. Esiteltiin eri valtioiden tekemää tutukimustyötä, tutkijoiden käyttämiä työvälineitä ja kalustoa sekä multimediaesityksiä alueesta. Eräällä osastolla esiteltiin maiseman valaistusolosuhteiden muutoksia vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan. Välillä tässä tilassa myös satoi oikeaa lunta. Ihmeellistä, eipä sitä ole aikoihin nähnytkään. Toisessa tilassa oli nähtävänä ja koettavana lunta ja pakkasta. Tilassa oli pakkasta peräti 7 astetta. Näyttelyn opas jaoi tilaan menijöille toppavaatteita jotta siellä ei paleltuisi. Pakkastakin piti tulla tänne asti kokemaan.

Ajoimme autolla Cristchurcin kaupunkiin. Todellakin keskusta-alue oli suljettu, sotilaat ja poliisi vartioivat, jotta alueelle ei mene asiattomia. Näimme kuitenkin tämän alueen ulkopuolellakin useita sortuneita taloja. Myös katujen asfalttipinnoissa saattoi olla järistyksen aiheuttamana jopa 200 mm halkeamia. Eräs katu oli kuin pyykkilautaa. Aika lohdutonta katseltavaa. Koko maassa kaupoissa ja holtoasemilla yms. paikoissa on keräyslippaita varojen kokoamiseksi järistyksestä eniten kärsineiden auttamiseksi. Järistys on edelleenkin päivittäinen puheenaihe julkisessa mediassa. Asia tuntuu olevan täällä kaikkien yhteinen.

Lähdimmepä sitten suunnitelman mukaan ajelemaan saaren eteläpäätä kohti. 1-tietä Rangitalaan ja siitä Geraldine nimiseen kylään. Täällä majoituimme kamping alueen cabiiniin. Hyvä majapaikka, mh+oh+k+kh ja lisäksi siistissä kunnossa. Tällaisia nämä cabiinit yleensä ovat, hinta n. 100 .. 120 NZ$ /yö.

27.3.2011, Olavi

Ajoimme kohti etelää seuraavaa reittiä: Geraldine, Fairlie, Lake Tepako, Twizel, Omarama, Wanaka. Wanakassa yövyimme. Tälläkertaa majapaikkkamme oli todella hieno. 2mh+oh+k+kh+autotalli. Ensimmäinen kerta kun saimme autonkin katon alle ja samaan cabiinien hitatasoon kuin muuallakin. Tätä motellia piti vanha ystävällinen 80+ pariskunta, olivat vielä täysillä työelämässä mukana. Saimme heiltä hyviä vinkkejä missä meidän kannattaa käydä. Geraldinesta lähdettäeessä maasto oli vielä tasaista, mutta vuoret alkoivat lähestyä. Lake Tepako oli ensimmäinen järvi minkä täällä näimme. Huomiota herätti järven voimakas turkoosi väri. Johtunee kai veteen maaperästä liuenneista mineraaleista. Järvi vuorten keskellä oli hieno näky. Järven rannalle oli rakennetttu pieni kivikirkko jossa alttarin takana oli lasiseinä, muodostaen hienon alttaritaulun, järvimaisema joka muuttuu vuodenaikojen mukaan.. Täällä tapasimme Timarussa asuvan pariskunnan ja heidän vieraansa Lontoosta ja Amerikasta. Heiltä saimme paljon mielenkiintoista tietoa ja vinkkejä matkamme jatkoa varten sekä kutsun kahville jos palaamme Timarun kautta. Lake Tepakon jälkeen pilvisyys lisääntyi ja rupesi jopa satamaan. Sateen vuoksi luovuimme Mount Cookilla käynnista, sateella vuoristossa kun ei maisemia juurikaan voi ihailla. Mt.Cookin vuoristossa Uuden-Seelannin korkeimmat vuoret, useita yli 3000 m huippuja jotka ovat pysyvästi lumen peitossa. Matkan aikana herätti ihmetystä, että vaikka vuoristo alueella ajoimmekin niin tie kuitenkin kulki vuorten välissä olevia laajoja tasankoja pitkin. Tiet olivat suoria, hyväkuntoisia ja nillä oli vähän liikennettä. Britithän ovat aikoinaan hallinneet Uutta-Seelantia joten vasemmanpuoleinen liikenne on jäänne siltä ajalta. Wanakassa ajoimme kierroksen sopivaa majapaikkaa etsien. Erään motellin kohdalla vanha rouva vinkkasi, että ajakaa tänne ja mehän ajoimme. Pian pääsimme hänen kanssaan sopimukseen edellä kerrotusta huoneistosta.

28.3.2011, Olavi

.Päivän reitti: Wanaka, Cardrona, Arrowtown, Queenstown, Kingston. Päivästä tulikin onneksemme aurinkoinen vaikka ennusteet lupasivat pilvistä, jopa sadettakin. Hyvä näin. Cardronassa oli 150 vuotta vanha hotelli joka oli yhä toiminnassa. Kävimme juomassa siellä hyvät Caputchino kahvit, tutustuen samalla paikkaan. Ravintolassa oli valtava avotakka ja sen ympärillä istuimia. Voi vain arvailla minkälaisia juttuja entisajan kullankaivajat ovat takkatulen loisteessa iltapuhteella kertoneet. Hotelli on kuulemma aina täyteen buukattu joten tällaisella toimivalla museolla on kysyntää. Tämä on myös suosittu juhlien pitopaikka.

Arrowtown on vanha historiallinen kaupunki joka on aikoinaan perustettu kullankaivajien tarpeita varten. Se on säilyttämnyt hyvin historiallisen ilmeensä. Siinä oli samoja piirteitä nähtävissä kuin Australiassa Ballaratin museokylässä.. Täälläkin oli kiinalaiskaupunginosa. Sieltä löytyi vielä autenttisia asuntoja, kivestä, puusta ja pellistä rakennettuja majoja. Eipä olleet kovin häävit oltavat niiden asukkailla. Eräässä taulusssa kerrottiin, että kiinalaiset olivat tervetulleita paikkakunnalle, mutta ei hyväksyttyjä, mikä selittänee vähän näitä vaatimattomia olosuhteita. Paikalla näkyi paljon kiinalaisia turisteja seuraamassa esi-isiensä jalanjälkiä. Kaupungissa oli myös mielenkiintoinen museo jossa olisi riittänyt tutkimista koko päiväksi

Queensrown on iso, vireä Lake Wakatipu järven rannalla sijaiseva kaupunki. Täällä olisi voinut tehdä risteilyn järvellä oikealla höyrylaivalla mutta aikataulu ei antanut siihen mahdollisuutta. Kingstonissa yövyimme kamping alueen cabiinissa. Teimme iltakävelyn kylälle. Löysimme sieltä vanhan rautatieaseman, vanhoja junanvaunuja ja höyryvetureita. Vaunuissa luki Kingston Flyers. Jokin organisaatio pyörittää tällaista museotoimintaa ja järjestää höyryveuriajeluita. Näimme niistä joitakin mainoksia. Vähän samantapaista toimintaa kuin Suomessa Haapamäellä. Päivän ajomatka jäi aika lyhyeksi kun Arrowtownin pysähdys vei niin paljon aikaa. Suurin osa matkasta kuitenkin kulki vuoristossa mutkaisia serpentiiniteitä pitkin. Kaasu ja jarrupoljinta piti käyttää vuorotellen ja ohjauspyörää käännellä koko ajan jotta ajoneuvo pysyisi hallinnassa. Täällä kyllä mutkasta varoittavat merkit pitää ottaa todesta. Käytössä on myös hyvä systeemi, ennen kurvia annetaan selvästi suositusnopeus kurvin läpiajoon. Jos suositellaan esim. 15 km/h niin se on todella jyrkkä kaarre josta ei juuri suuremmalla nopeudella läpi selviä. Tällaisella taipaleellla keskinopeus jää helposti alle 50 km/h.

29.3.2011, Olavi

Päivän reitti: Kingston, Mossbum, Te Anau. Matkan varrella nähtiin paljon laajoja peltoaukeita joissa oli karjaa laitumella, lehmiä, lampaita ja hirviä, tai mitä saksanpeuroja ne nyt olivatkaan. Siis peurojakin kasvatetaan täällä lihakarjana, niiden lihaa olen syönyt joskus Suomessakin. Täällä näki, että tuotettu liha on lähtöisin puhtaasta luonnosta joten sitä kyllä voi huoletta nauttia. Te Anaussa varasimme motellista yöpaikan kahdeksi yöksi. Tänäänkin saimme nauttia aurinkoisestaa säästä.

Kävimme kaupungilla syömässä, valitsin lampaanlihasta valmistetun ruuan. Oli erittäin taitavasti kokattu maukas ateria.

30.3.2011, Olavi

Päivän reitti: Te Anau, Milfort Sound, Te Anau. Tätä reittiä mainostetaan täällä maailman kauneimmaksi tieksi ja kyllä voi sanoa, että mainostajat ovat ainakin oikeilla jäljillä . Tie kulkee alussa pitkän matkan järven rannassa, sitten mennään sademetsän sisään, ajetaan ikäänkuin puiden muodostamassa tunnelissa, hämärääkin on kun auringon valo ei pääse puiden lehvistön läpi. Loppumatkasta noustaan vuoristoon huikeisiin maisemiin ja mutkaisille serpentiiniteille. Lopulta laskeudutaan alas vuonon rantaan. Otimme 3,5 tunnin laivaristeilyn vuonolla. Tämä oli retken kohokohta. Sininen meri, sininen pilvetön taivas ja harmaan monissa eri sävyissä näkyvät jyrkät, lähes pystysuoraan kohoavat vuorenrinteet. Osaa rinteistä peitti vihreä kasvillisuus. Korkeimmat huiput näkyivät hohtavan valkoisina lumihuippuina. Vuorilta syöksyi alas useita vesiputouksia. Rantakivillä nähtiin merileijonia lämmittelemässä auringon paisteessa. Pääsimme käymään myös vedenalaisessa observatoriossa, katselemaan miltä meri näyttää 10 m syvyydestä katsottuna. Paluumatkalla pysähdyimme pari kertaan kävelemään ja katsomaan tien läheisyydessä olevia luontokohteita. Tonen kohteista oli erittäin syvälle kallioon kaivautunut vesiputous. Toinen kohteista oli merkitty polku näköalapaikalle. Kävelimme sitä puolituntia jonka aikana saimme kosketuksen alppien luontoon ja sitten takaisin autolle.  Vielä illalla silmissä näkyi päivän aikana nähdyt upeat maisemat. niitä ei voi oikein sanoin kuvata ja kamerallakin otetut kuvat näyttävät vain harmaankalpeilta aavistuksilta todellisuudesta joten ne ovat kuvaamattomia, täytyy tulla itse kokemaan.

31.3.2011, Olavi

Päivän reitti: Te Anau, Queenstown, Wanaka, Haast. Aamuvalkeni jälleen aurinkoisena. Edessämme pitkä taival, Wanakaan saakka samaa reittiä mitä tulimmekin. Mossburnin kaupungin kohdalla saavutimme koko matkamme eteläisimmän pisteen, n. 45,6 astetta eteläistä leveyttä, 168,3 astetta itäistä pituutta. Tästä eteenpäin kaikki eteneminen onkin sitten kotiinpäin. Queenstownissa pysähdyimme lounastauolle. Tauon ajaksi valot unohtuivat päälle autoon ja strtatessa kuului vain naks, naks... Kyselimme apua, eräs taidekaupan myyjä ryhtyi selvittämään asiaa. Saikin sitten miehen asialle. Kokeilin kuitenkin starttausta uudelleen ja mottori käynnistyikin nyt. Akku elpyy kun se kuormituksen jälkeen saa vähän toipumisaikaa. Tämä pelasti meidät tälläkertaa. Ehdimme vielä perumaan avustajan tulon paikalle. Mieleen jäi  kuitenkin lämmin  muisto ihmisten auttmishalusta jota olemme saaneet monissa muissakin yhteyksissä kokea. Pysähdyimme Wanakassa ruokaostoksille. Jatkaessamme matkaa sää alkoi pilvistyä. Hieman Wanakan jälkeen otimme erään liftarin, hollantilaispojan kyytiin, oli nenossa 40 km päässä sijaitsevaan Makaroraan. Hän kertoi olleensa 5 kk Uudessa-Seelannissa ja hänen tavoitteensa on vuoden aikana käydä vaeltamassa kaikissa Uuden-Seelannin kansallispuistoissa. Nyt hän oli menossa vaeltamaan Mount Aspiring National Parkiin. Aivan kuunnioitetava tavoite nuorella miehellä sillä tässä maassa näitä puistoja on paljon. Suurin osa loppumatkasta kulki vuoristossa ja sademetsässä. Siinä sitä sitten ajeltiin vesisateessa, sumussa ja pilvessä. Nähtiimpähän sademetsä sateessa. Majoitumme Haastissa Backpaceriin, hyvä ja halpa yösija.

1.4.2011, Olavi

Päivän reitti: Haast, Franz Joceph Clacier, Greymonth.

Päivä valkeni aurinkoisena, oli mukava lähteä jatkamaan matkaa. Tiedossa oli pikä taipale autossa istumista. Pysähdyimme kuitenkin muutamassa paikassa katselemaan merenrantamaisemia. Eräään kahvi ja virvokekioskin luona matkailijat olivat keksineet kirjoittaa nimensä ym. viesteljä rannalta löytämiinsä valkoisiin kiviin. Kirjoittelijoita löytyi ympäri maapallon ja monilla eri kielillä. Jätimmepä mekin sinne suomalaisen kiven, muita vastaavia emme sieltä löytäneet.

Pysähdyimme Franz Joseph Clacierissa. Sillä on nähtävissä jäätikkö. Teimme parin tunnin patikkaretken jäätikön reunalle. Jäätikölle emme menneet, se vaatisi opastetulle retkelle osallistumista ja aikataulumme ei antanut siihen mahdollisuutta. Sieltä vuorten huipulta jäätikkö hitaasti valuu alas, sulaa ja vesi valuu jokea pitkin alas mereen. Sadassa vuodessa jäätikkö on supistunut huomattavasti. Oli mielenkiintoinen ja hieno kokemus tämä käynti.

Kun ilta alkoi hämätyä saavuimme Greymonthiin, päätimme majoittua tänne. Löysimme sopivan merenrannalla sijaitevan motelllin. Kävimme myöhemmin illalla rannalla ihailemassa tähtitaivasta ja öistä merta. Nukahdimme meren aaltojen kohinaan.

2.4.2011, Olavi

Päivän reitti: Greymonth, Westport, Kawatiri, Saint Arnaud, Blenheim, Picton, ja lopuksi laivalla Wellingtoniin. Aamulla heräsimme aurigonpaisteeseen, hieno päivä taas tulossa. Edessä pitkä ajomatka, johon sisältyy paljon vuoristoteitä. Tuntui vähän epärealistiselta tavoitteelta ehtiä päivän aikana Pictoniin siten, että vielä ehtisimme Wellingtoniin menevälle lautalle kun matkaakin on yli 400 km. Alkuosa matkasta Westportiin saakka oli merenratatietä, suoraa ja leveää, matka eteni hyvin. Pysähdyimme paikkaan jossa merenrannan kallioon aallot oliva syövyttäneet onkaloita. Kun aallot vyöryivät näihin, törmäilivät seinämiin sytyi siitä valtavia vesisuihkuja ja roiskeita joita oli hauska seurata. Tässä näkyi aaltojen voima ja niiden sisältämä enegia. Osaisipa tämän hyödyntää niin luonnon saastumisongelmat ainakin vähentyisivät. Ohitimme Westportin vaikka auton tankki alkoi jo olla melko tyhjä. Kartassa oli merkintä 20 km päässä alevasta kylästä ja arvelin, että kyllä sieltä bensaa löytyy. Onneksi sitten havaitsimme tienvarrelta kyltin jossa kerrottiin, että lähin bensa-asema on 91 km päässä. Ei muuta kuin täyskäännös ja Westportiin tankkaamaan. Samalla pääsimme tutustumaan tähän tyypillliseen Uus-Seelantilaiseen kaupunkiin. Kaikki asutus näyttää olevan pientaloissa. Kerrostaloja kaupungeissa ei ole. Joitakin liikerakennuksia on kaksikerroksisina. Talot ovat siistejä ja värikkäitä, kadut leveitä. Tällä tavalla kaupunkien pinta-alat kasvavat suuriksi, saa ajaa pitkään ennenkuin pääsee keskustaan. Nautimme kaupungissa lounaan ja kävimme supermarketissa ostamassa evästä matkalle. Matkan jatkuessa todella havaitsimme, että tie kulki laajojen asumattomin alueiden kautta. Jos karttaan oli merkitty kylä, löytyi paikalta vain muutama talo. Bensaa ei todellakaan löytynyt 91 km matkalta. Eipä olisi ollut mukava jäädä polttoaineen loppuessa erämaahan tielle jossa autoja liikkui hyvin harvakseltaan. Kyltti tien varteen oli laitettu todelliseen tarpeeseen. Tie oli kuitenkin täälläkin hyväkuntoinen ja maisemat näkemisen arvoisia.

Loppumatkasta pääsimme taas tasangolle ja nauttimaan avarista maisemista ja suorasta tiestä. Picton alkoi lähestyä ja samalla kun kellokin lähestyi 18. Oli epämääräinen tieto, että klo 18 lähtee lautta Welllingtoniin. Seurasimme lauttasataman opaskylttejä. Jossain ajoimme harhaan, mutta kun kysyvä ei tieltä eksy, pääsimme takaisin kartalle ja sitten lauttasatama lippuluukulle. Selvisi, että lautta lähtee parin minuutin kuluttua. Lauttamaksu nopeasti, lippu käteen ja ajo lastausrampille. Heti kun pääsimme sisään portit suljettiin, tuntui ihmeeltä että olimme laivassa. Lauttamatka kesti 3 tuntia. Matkan aikana ihailimme hienoja merimaisemia ja värien muuttumista päivän vaihtuessa yöksi. Wellington oli täysin tuntematon paikka meille. Ajoimme keskustaan ja katselimme löytyisikö jostain sopiva majapaikakka. Kävimme katsomassa erästä Backpackeria, mutta paikka näytti niin pämääräiseltä ja lisäksi haisi homeelta, että luovuimme tästä. Sieltä saimme kuitenkin vinkin lähistöllä olevasta hotellista jota läksimme katsomaan. Sepä olikin hieno paikka ja kohtuuhintainen joten majoitumme sinne. Oli tyytyväinen mieli kun olimme päässeet jo siirtymään pohjoissaarelle.

Wanha Cardrona hotelli 1800-luvun puolivälistä.

Lake Tepako

Alkavan syksyn merkit näkyvät jo luonnossa.

Järvenrantamaisema Wanakasta.

Lampaita laitumella, tuttu näkymä teiden varsilla.

Järvimaisema kulkurweittimme varelta.

Peurat laitumella

Milford Sound vuonon maisemia

Milfort Sound vuono

Vesiputous Milfort Sound vuonossa.

Aamutunnelmia tienvarrelata Haasstin jälkeen. 

Lumihuippu Mt. Cookin vuoristossa.

Franz Josephin jäätikkö

Laivalla matkalla Wellingtoniin.

Arrowtown

Australia, Ballarat

22.3.2011 Ballarat, Olavi

Ballarat on vanha kullankaivajien kaupunki joka on säilyttänyt hyvin historiallisen ilmeensä. Vahoja koristeellisia, hyvin hoidettuja taloja on ilo katsella. Kaupungista löytyy mös suuria puistoja joissa on hienoja kukkaistutuksia ja isoja puita. Keskustasta n. 2 km päässä on järvi jossa on mm. järjestetty v.1956 olympialaisten soutu ja melontakilpailut. Suomenkin urheilijat edustivat maatamme täällä . Järven koillispäässä on olympialaisista kertova muistomerkki. Sieltä löytyi myös laatta jossa johon oli kaiverrettu kaikkien kilpaan osallistuneiden nimet. Löytyihän sieltä suomalaisnimiäkin.

Heti aammulla menimme museokylään joka on rakennettu tarkalleen 1850 luvun mallien mukaan,asunnot, kullankaivupaikat, apuvälineet, koko kyläyhteisö kauppoineen hotelleineen, ym palveluineen, hallinnon ja järjestyksenvalvojien osuutta unohtamatta. Alueella oli myös toimivia tehtaita koneiden ja laitteiden ja mm. puisten kärrynpyörien valmistukseen. Oli myös höyryvoimala joka kehitti lukuisten alueella toimivien höyrykoneiden tarvitseman höyryn. Lisäksi siellä työskenteli ihmisiä jotka olivat tietysti pukeutuneet tuon ajan tyylin mukaisiin asusteisiin. Eri toiminnoissa järjestettiin työnäytöksiä miten hommat hoituivat 150 v sitten.

Kullanjalostusmäytökessä kerrottiin kiuinka kultaa sisältävä malmi murskattiin jauheeksi, kultaa sisltävät jyväset erotettiin ja lopuksi tämä valikoitunut jauhe sulatettiin polttavalla liekillä jolloin puhdas kulta erottui muusta aineksesta. Lopuksi näytettiin kuinka sula kulta kaadettiin muottiin, sen jäähdyttyä komea, arvokas kultaharkko oli valmis. Malmin murskauskone oli nähtävillä ja vieläpä käynnissä museoalueella. Iso höyrykone pyöritti täät metelöivää vasaramurskainta. Osattiin sitä jo ennenki rakentaa suuria koneita. Myös kullan erotteluränni oli nähtävissä

.

Ballaratin alueelta on lauhittu paljon kultaa. Kulllalla on ollut suuri merkitys koko Australian kehittymiseen sellaiseksi kuin se tänä päivänä on. 1800-luvun puolivälissä kun kultalöydöt tehtiin tänne tuli kullankaivajia nopean rikastumisen toivossa kailkkialta maailmasta. Mm. kiinalaisia tuli Australiaan 20 000 henkeä. Mutta ei kaikkien kullankaivajien työ ollut ruusuilla tanssimista. Monet rikastumisen toivossa alueelle tulleet eivät onnistuneet aikeissaan. Kultaa ei vain löytynyt, rahaa ei ollut edes paluulippuun. Piti vain elää kituuttta kurjissa olosuhteissa. Jossain vaiheessa kurjuuteen kyllästyneet kaivajat nousivat kapinaan joka sitten kukistettiin verisesti. Australian väestö sisältää hyvin monia eri kansallisuuksia. Suomalaisiakin on melkoinen joukko. Pääosa näistä on tullut 1950 luvun jälkeen. Silloin täällä oli paljon kysyntää mm rakennusmiehistä joten tänne oli helppo päästä. Nyt tilanne on toinen, muuttolupaan pitää olla painavat syyt ja luvan saanti kestää kauan.

Kulatakaupungissa oli myös valokuvausliike jossa sen ajan herrasväki kävi kuvauttamassa itseään juhlavaatteissa.. Vanhanaikaisesti sisustetussa liikkeessä palveli vanhoihin asuihin puketunut ystävällinen henkilökunta. Kävimmehän mekin siellä sitten otattamassa kuvan ja hienoa jälkeähän siitä tuli.

Alueella toimi tietenkin koulu. Jokin lähialueen koulu siirtää oppilaat ja opetuksen myuseokyläään vuorollaan 2 päivän ajaksi. Opetusta pystyi seraamaan koululuokissa. Opettja tolivat tietenkin vanhoihin asuihin pukeutuneita ja oppilaillakin oli asiaan kuuluvaa rekvisiittaa päällään. Koulussa noudatettiin tarkoin vanhoja käyttäytymissääntöjä. Oppilaat antoivat kylän ilmeeseen oman lisänsä. Koulupäivän jälkeen he kulkivat kaduilla, puuhailivat kaikkea mitä tämänikäisten mieleen pälkähtää. Hieno tapa pererhdyttää lapsia alueen historiaan, tuoda heidät elämään mahdollisimman aitoon ympäristöön.

Kaupungin kaduilla valvoi järjestystä musketööri (seriffi) virkapuku päällä, miekka ja käsiraudat vyöllä, musketti (suustaladattava kivääri) kädessä valmiina toimimaan. Välillä hän kävi jäähdyttelemässä ihmisiä jos heidä valinen suuukopu kävi uhkaavan voimakkaaksi. Sitten jossa tapahtui ryöstö jota musketööri lähti selvittelemään. Hän sai vihiä rikollisen olinpaikasta. Tuli juosten kullanhuuhdotapaikalle jokko koulupoikia perässään. Löytyihän konna sieltä, oli olevinaan kullanhuuhtoja. Musketööri kiskaisi hänet pystyyn ja työnsi vähän sivummalle ja alkoi tutkimaan löytyykö häneltä aseita tai varastettua tavaraa. Hän rupesi ottamaan käsirautoja esiin vyöltää. Silloin konna katsoi hetkensä koittaneen ja ryntäsi karkuun. Musketööri otti pyssynsä ja ampua pamautti perään, paksu sininen savupilvi jäi vain leijumaan ilmaan. Konna kaatui maahan, nousi kuitenkin ylös ja lähti vähän nilkuttaen jatkamaan matkaa, musketööri ja pikkupojat tietenkin perään. Voi sitä intoa millä pojat osallistuivat lainvalvontaan. Todellista seikkailua. Tällaista se musketöörin työ varmasti on aikoinaan ollutkin.

.

Käynti kärrynpylörätehtaassa oli varsin mielankiintoimem. Siellä näytettiin vaihe vaiheelta miten puinen kärrynpyörä syntyy. Navan valmistus alkaen n. 30 cm pöllinpätkästa: reiän poraus napaan ulkopinnan sorvaus muotoonsa, puolapuiden kolojen poraus, puolan valmistus vaiheineen ja viimein kokoonpano. Jokaista vaihetta varten oli oma koneensa jolla toimenpiden tapahtui hetkessä.

Aikalailla kehittyneitä vempaimia ne olivat. Koneiden käyttömekanismi oli mielenkiintoinen. Pajan nurkassa pyöri höyrykone josta voima siirrettiin hihnojen ja lukuisten akseleiden välityksellä työkoneille. Voi sitä hihnojen, hihnapyörien ja akseleiden paljoutta siellä katonrajassa. Käyttövoima koneelle kytkettiin katosta roikkuvasta tangosta vetämällä jolloin kysseisen koneen käyttöhihna siirtyi vetävän hihnapyörän päälle. Näin pyöritettiin tehtaaan ainakin kymmentä eri konetta. Samanlaisia valta-akselikäyttöjähän olli Suomessakin käytössä noin 50-100 vuotta sitten. Todella toimiva tekniikan museo tämä on. Ainut työ aihe mikä näytti kärrynpyörän valmistusketjusta puuttuvan oli pyörien tasapainotus, mutta eipä kai silloisilla kärryjen nopeuksilla tähän ollut tarvettakaan :)..

Kävimme tutustumassa muös kaivoskuiluun. Meidät vietiin kiskoilla liikkuvalla vaunulla alas, matka kesti minuutin täysin pimeässä. Alhaalla odotti kynttilöin valaistu kaivoskäytävä. Opas selvitteli toimintaa maan alla. Yht´äkkiä rupesi kuulumaan ryminää, pölyä irrtosi seinämistä , valot sammuivat, opas lähti juksemaan käytävällä ja me perässä. Pääsimme valaistuun kohtaan ja kuulimme ryminää, miesten huutoja ja virtaavan veden kohinaa. Tällä demonstroitiin sattunutta kaivosonnettomuutta. Meidät vietiin tilaan jossa tapauksesta kerrottiin enemmän sanoin, kuvin ja tilanteeseen sopivan musiikin keinoin kaivosmiesten ja omaisten tuntoja tällaisessa tilanteessa. Oli erittäin vaikuttava esitys. Vielä tänäänkin maailmassa työskentelee paljon ihmisiä kaivoksissa hyvinkin alkeellisissa olosuhteissa, ja uutisia kaivosonnettomuuksista saa lukea lehdistä lähes päivittäin. Onneksi meillä oli turvallinen poistumistie, vaunulla vain ylös ja ulos. Ei tarvinut odottaa kuukautta, että pelastusreitti saadaan auki kuten Chilessä viime syksynä.

Kävimme vielä kultakylän vieressä olevassa museossa jossa esiteltiin monipuolisesti kullankaivun ja Ballaratin alueen historiaa.

Pävän päätteeksi teimme kierroksen kaupungilla. Ihailimme hienoja vanhoja koristeellisia hyvinhoidettuja taloja.

Tämä oli erittäin antoisa päivä. Jos Australiassa joskus käy, kannattaa ainakin pari päivää jättää aikaa Ballaratiin tutustumiseen.

23. - 24.3. 2011, Olavi

Aamullla pakkasimme tavarat autoome ja matka Ballaratista Melbourneen alkoi. Kaupunkien välillä on hieno moottoritie. Oli vähän jännittävä paikka ajaa Melbournen keskustaan kun eillut käytössä navigaattoria taiedes kunnon karttaa. Mutta kyllähän sitä perille autovuokraamon pihaan pääästiin muutaman U-käännöksen jälkeen 10 min ennen määräaikaa.

Majoituimme keskustan läheisyydessä olevaan hotelliin. Lopppuajan käytimme tutustumalla keskustassa oleviin kohteisiin.

23.3. illalla hyvästelimme matkakumppanimme Allin. Hän lähtee huomena käymään Canbrrassa ja me jatkamme ylihuomena Uuteen-Saalantiin. Kiitokset Allille hyvästä matkaseurasta ja asiantuntemuksesta millä han on auttanut meitä niin matkan valmistelussa kuin matkan aikanakin. Alli jää vähan pidemmäksi aikaa tänne.

Tähän pääättyy Australian osuus, huomisaamuna matka jatkuu Uuteen-Seelantiin, uusiin kokemuksiin. Australia on ollut mielankiintoinen paikka. Maanosa on niin iso, että laäheskään joka kolkkaan ei ehdi, muutta jonkinlaisen kuvan elämästä, kulttuurista ja luonnosta täällä on saanut.

Järvi jossa pidettiin v. 1956 olympialaisten soutu- ja melontakilpailut.

Kullankaivajien asumuksia.

Kullankaivajan asunto sisältä nähtynä.

Wanhan ajan Wäkeä kultakaupungissa

Näkymä kultakaupungin kadulta

Musketööri pyssyineen

Valokuvaamossa palveli ystävällinen henkilökunta.

Kullanhuuhdontaa Ballaratissa

Kultakaupungin pääkatu

Paremman väen asunnon keittiö

Kärrynpyörän navan sorvaus köynnissä.

Kultaharkon valu käynnissä